Puheenaihe

Helsingin ensimmäiset hiphopparit ovat viisikymppisiä – "Kaisaniemessä Pukevan tavaratalon edessä breikattiin jo 1984"

Graffitit ovat osa hiphop-kulttuuria. Kulttuurintutkija Venla Sykärin taustalla Suvilahden uuteen graffitiaitaan maalattuja graffiteja.

Jussi Vehkasalo

Tuore Hiphop Suomessa – puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä -kirja valottaa hiphop-kulttuuria 1980-luvun alkupuoliskolta kuluvan vuoden alkuun. Kirjassa esitetään lukuisia näkökulmia hiphopin historian eri vaiheisiin ja nykypäivään.

– Kirja yhdistää tieteen kokemusasiantuntemukseen, se on ensimmäinen laatuaan Suomessa. En usko, että tällaisessa formaatissa hiphop-kulttuurista on paljon maailmallakaan vielä kerrottu, kulttuurintutkija Venla Sykäri Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta kertoo.

Kirjassa kerrotaan, että vuoden 1984 elokuu muutti hetkessä pienen nuorisojoukon elämän Suomessa. Tuolloin Helsingin elokuvateattereihin tuli nähtäväksi Beat Street -elokuva, joka esitteli New Yorkin alakulttuurista kummunneita breakdancea, graffitimaalausta, dj-toimintaa, rap-musiikkia ja räppäystä.

Uusi tanssi- ja musiikkityyli räppäämisineen oli syntynyt afrikkalais- ja latinalaisamerikkalaisten nuorten lähiöissä New Yorkissa jo 1970-luvun alussa, ja kirjan mukaan tietoisuus niistä levisi Yhdysvalloissa kautta maan vuonna 1979, kun julkaistiin Rapper's Delight -kappale.

1980-luvun alkupuoliskolla helsinkiläiset tanssikoulut sisällyttivät breakdancen nopeasti opetusohjelmistoonsa.

– Helsingin Citykäytävässä ja Kaisaniemessä Pukevan tavaratalon edessä Vuorikadulla breikattiin jo vuonna 1984, kirjassa kerrotaan.

– Nyt Suomessa on jo monta hiphop-sukupolvea. Ensimmäisen polveen kuuluneet ovat viisikymppisiä. Ensin Suomessa breikattiin ja maalattiin graffiteja, musiikin tekeminen tuli vasta hieman myöhemmin, Sykäri jatkaa.

Hiphop-kulttuurin toinen sukupolvi kuunteli sekä amerikkalaista että suomalaista räppiä.

– Hiphopista tuli valtakulttuuria 2000-luvun alussa, tuolloin julkaistiin esimerkiksi Fintelligensin Renesanssi-levy.

Hiphop-kulttuurin varhaisimmat osaajat Suomessa olivat itseoppineita. Sykärin mielestä Suomessa on hieno työpajakulttuuri, jossa ensimmäisen sukupolven osaajat kertovat räpin tekemisestä, sanoittamisesta, graffiteista ja breikkaamisesta uusille sukupolville.

– He ovat olleet autenttisia esikuvia uusille tekijöille. Uudet sukupolvet kohtaavat hiphop-kulttuurin omaehtoisen ja itse tekemisen samalla innolla, kuin vanhemmat sukupolvet, Sykäri sanoo.

Omaehtoiseen taiteelliseen toimintaan kannustavana ilmaisumuotona hiphop vetoaa yhä uusiin nuorten sukupolviin. Hiphop on intohimo, harrastus, oma ääni yhteiskunnassa sekä nykyään monille myös ammatti. Kulttuurista voi muodostua kokonainen elämäntapa ja maailmankatsomus.

– Hiphopin kautta oppii ymmärtämään ja ottamaan huomioon muita, eri kulttuureista tulevia erilaisia ihmisiä, joiden kanssa yhteistyössä toimien on mahdollista saada aikaan jotain ainutlaatuista ja ennen kokematonta, sanoo graffititaiteilija, työpajaohjaaja Pete ”Hende” Nieminen kirjassa.

Kirja jakautuu temaattisesti kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee hiphopin vertaiskulttuurisia kehitysvaiheita graffitin, breikin ja improvisoidun räpin osalta.

Kirjan toinen osa keskittyy räppäämiseen ja räppiin. Kolmannessa osassa dj:t, toimittajat, musiikintuottajat sekä hiphop-työpajojen vetäjät valottavat hiphop-kulttuurin osia, jotka eivät suoraan näy yleisölle taiteellisen tuotannon tai performanssin muodossa.

Hiphopin historiaa

Hiphop Suomessa – puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä -kirja on syntynyt Nuorisotutkimusseuran Hiphop Suomessa: suuntauksia ja sukupolvia -tutkimusverkoston piirissä osana Koneen säätiön rahoittamaa hanketta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Suomalaisten musiikin kuuntelussa iso murros: hevikansa entistäkin hevimpää, myös hip hop nousee22.5.2019 08.37
Video: Breakdancen kuusinkertainen Suomen mestari osaa heittäytyä – "Hip hopissa asiat ratkaistaan positiivisen kautta"29.1.2017 11.15
Neitsyyden menetys ja läheisen kuolema – räppäri F pureutuu uudella levyllään ihmisen elämän käännekohtiin28.4.2019 18.15
Uusi kaupunkifestari yhdistää ruuan, viinin ja taiteen – tätä kaikkea lupaa Feel Helsinki21.5.2019 18.00
Bomfunk MC´S tulee Tikkurila Festivaalille8.12.2018 19.49
Graffitilegenda Blade maalasi museoon Helsingissä – katso kuvat vanhoista helsinkiläisgraffiteista4.4.2018 19.20
Kulosaaren melumuuri on taas täynnä graffiteja – kuvat20.6.2017 07.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu