Puheenaihe

Mikä eläin kävi ensimmäisen kuussa? – Ei ollut apina eikä koira, vaan Neuvostoliiton tekosia, sanoo Jenni Pääskysaari

Jenni Pääskysaari

Toni Tervo

Noin puoli vuotta sitten Jenni Pääskysaaren puhelin soi.

Toisessa päässä oli Suomen Komediateatterin johtaja, myös Putouksen Tanhupallona tunnettu, Kiti Kokkonen. Hänellä oli Pääskysaarelle idea.

– Meillä on Kitin kanssa sellainen yhteinen historia, että noin 10 vuotta sitten teimme töitä yhdessä projektissa. Meille jäi siitä hyvät välit, vaikka emme ehkä viikoittain olekaan soitelleet, Pääskysaari pohjustaa.

Kokkosen idea oli melko suureellinen: hän halusi ex-kollegansa mukaan käsikirjoittamaan musikaalia Suomen suosituimmasta yhtyeestä, Haloo Helsingistä.

– Se oli yllätys, sillä en ole tehnyt tällaista koskaan aikaisemmin. Kirjoittanut kyllä, mutta en musikaaleja. Se on kuitenkin huono peruste kieltäytyä asiasta, jossa voi oppia jotain uutta, Pääskysaari hymyilee.

Näin ollen Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikkiin pohjautuva Maailma on tehty meitä varten musikaali saa kantaesityksensä Linnanmäen Peacockissa 6.2.2020. Musikaalin ohjaa kansainvälistä uraa tekevä Samuel Harjanne ja vastaavana kapellimestarina, musiikin sovittajana ja musiikkidramaturgina toimii Eeva Kontu.

Musikaalissa ei tulla varsinaisesti näkemään yhtyeen hahmoja, vaan se perustuu kappaleiden faneissa herättämiin tuntemuksiin, joita Pääskysaari ja kumppanit ovat ihailijoilta pyytäneet.

– Me olemme ottaneet aika vapaat kädet niiden kanssa. Tavoite on saada niiden herättämä fiilis välittymään lavalle.

– En ole itse ollut hardcore Haloo Helsinki! -fani, toisin kuin vaikka Kiti, joten osaan sillä tavalla katsoa tätä vähän ulkopuolelta. Mielestäni yhtye on loistava käsittelemään synkkiäkin teemoja, mutta tavalla, jonka lopussa on aina toivo.

Pääskysaari on musikaalin lisäksi jatkanut kirjailijanuraansa. Hänen tuorein teoksensa on lapsille ja nuorille suunnattu Hetki ennen kuin maailma muuttui, joka sisältää vähemmän tunnettuja tarinoita tunnettujen historiallisten hetkien takaa.

– Mietin maailmaa mullistaneita käänteitä ja mitä tapahtui hetki ennen niitä. Siellä on uskomattomia tarinoita. Tiesitkö esimerkiksi mikä eläin kävi kuun kamaralla ennen ihmistä? Se ei ollut koira eikä apina, vaan kilpikonna. Neuvostoliitto lähetti niitä aikoinaan kuun pimeälle puolelle.

– Halusin tehdä kirjan niin, että se ja sen tarinat kiinnostaisivat lapsia ja nuoria.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu