Puheenaihe

Jousiammuntaradalla kaikki muu unohtuu – ”Tämä laji vaikuttaa kaikkeen olemiseen”

Tuomas Lilja ja Anju Tergujeff saavat opastusta Robin Hoodin valmentaja Marja Raisomalta Ruskeasuon jousiammuntaradalla. Sirpa Repo

Rusakko juoksee lujaa taulujen takana Ruskeasuon jousiammuntaradalla. Se ei taida tietää, että radalle tulleet jousiampujat eivät uhkaa sen elämää. Vähempikin vauhti siis riittäisi.

Espoolaisseura Robin Hoodin jäsenet ovat niin keskittyneitä harrastukseensa, että eivät edes huomaa jänöjussia.

Tuomas Lilja ja Anju Tergujeff ampuvat alkulämmittelynsä jälkeen 10 metriin. Seuran valmentaja Marja Raisoma seuraa kaksikon toimintaa silmä tarkkana ja ohjeistaa tarvittaessa ihan kädestä pitäen.

Tuomas ja Anju ovat jo kilpailleet SM-kisoissa. Anjun sarja on alle 13-vuotiaat, jossa ikäluokassa tytöt ja pojat ampuvat samassa sarjassa.

– Tuomas on osallistunut alle 11-vuotiaiden sarjaan. Hänellä on jo kaksi SM-kultaa, valmentaja kertoo.

Robin Hoodissa jousiampujien ikähaitarilla on mittaa alle 10-vuotiaista lähtien.

– Vanhin on tainnut olla 82-vuotias aloittaessaan, muistelee Lauri Pallonen.

Hänelle itselleen tulee kahdeksan vuotta täyteen lajin parissa. Viime ajat hän kertoo ottaneensa vähän kevyemmin. Hän keskittyi keväällä ylioppilaskirjoituksiin ja vähensi sen vuoksi harjoittelua ja kilpailuihin osallistumista.

– Ennen ammuin 500 laukausta viikossa. Panostan täysillä aina kulloiseenkin asiaan, eikä se ole viime aikoina ollut jousiammunta. Olen vain pitänyt taitoa yllä, Pallonen sanoo.

Samaan hengenvetoon hän kehuu jousiammunnan olleen henkireikä opiskelun keskellä. Se on pitänyt yllä mielialaa.

– Jousiammunta on pitänyt minut fyysisesti kunnossa ja se vaikuttaa oikeastaan kaikkeen olemiseen positiivisesti.

Pallonen paljastaa, ettei hän ole pitänyt joukkuelajeista. Hän haluaa olla juuri se, joka tekee suorituksen ja vertaa suoritustaan omiin aikaisempiin suorituksiinsa.

– Kilpailen ensin lähinnä itseäni vastaan. Vasta sen jälkeen voin kilpailla muita vastaan.

Pallosen vierellä ampuu Kristiina Matikainen. Hän aloitti lajin vuoden 2015 syksyllä Raisoman vetämällä kurssilla. Matikainen on ehtinyt kilpailla jo parin vuoden ajan.

– Tämä on todella koukuttava laji ja täysin erilaista kuin olin koskaan ennen tehnyt. Vaihdoin muodostelmaluistelun jousiammuntaan, Matikainen juttelee.

– Kun osuu keskelle, se on se juttu, Matikainen selvittää

Seuran valmentaja sanoo, että jousiampujan olisi hyvä osata analysoida itseään. Mitä ja miten minä juuri tein ja mihin se nuoli päättyikään.

– Palautteen suorituksestaan saa todella nopeasti, kun katsoo tauluun.

Matikainen pitää itseään temperamenttisena. Hän kokee, että jousiammunta rauhoittaa.

Nuori Anju tuumii, että kaikki muu unohtuu, kun keskittyy jousiammuntaan.

– Jos vaikka koulussa on ollut huono päivä, ei sitä enää täällä muista, Anju vakuuttaa.

Seuran valmentaja Raisoma vakuuttaa, ettei tarkkuuslaji vaadi suuria lihaksia tai mahtavaa fyysistä kuntoa. Etua hyvästä kunnosta tietysti on.

– Riittää, että jaksaa kävellä hakemaan nuolet taulusta. Laji vaatii koordinaatiota, keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä, myös liiton seurakehittäjänä työskentelevä Raisoma luettelee.

Ruskeasuolla pääsee kokeilemaan jousiammuntaa, vaikkei ennestään tietäisi lajista yhtään mitään. Maksullisia kokeilukertoja on kaksi kertaa viikossa. Niihin ilmoittaudutaan ennakkoon seuran nettisivujen kautta.

– Me opastamme ja annamme välineet. Kunhan ei tee kipeää hartioissa, voi tulla kokeilemaan, Raisoma kannustaa.Hän aloitti jousiammunnan toissakesänä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu