Puheenaihe

Töölö laulaa ja leikkii jalkapallostadionilla – solisteina Osmo Ikonen ja Johanna Försti

Johanna Försti ja Osmo Ikonen esiintyvät Töölön Telia 5 G Areenalla sunnuntaina 9.6.

Sunnuntaina 9. kesäkuuta järjestetään perheille ja musiikista kiinnostuneille areenatapahtuma ja -konsertti Töölön jalkapallostadionilla, eli Telia 5G Areenalla Helsingissä. Töölö laulaa ja leikkii sekä Gospelia kaikille -nimisissä kesänavajaisissa konsertoivat Gospel Helsinki sekä Gospelia kaikille Mass Choir -kuorot solisteinaan Osmo Ikonen ja Johanna Försti.

Gospelin lisäksi areenakonsertissa lauletaan yhteislauluina tämän päivän hittejä kuten Jenni Vartiaisen, Sannin ja Juha Tapion kappaleita.

Osallistujille ilmainen areenatapahtuma on osa uuden Töölön seurakunnan ensimmäistä toimintavuotta. Entiset Töölön ja Meilahden seurakunnat yhdistyivät Helsingissä tämän vuoden alussa.

– Musiikillisesti meille on tulossa mielettömät bileet. Seurakunta tekee odottamattoman liikkeen jalkautumalla Telia 5G Areenalle, jonne mahtuu yli kymmenentuhatta ihmistä, kertoo Töölön seurakunnan kanttori Nina Pakkanen.

Kyseessä on ensimmäinen kirkollisen toimijan järjestämä tapahtuma Töölön jalkapallostadionilla. Lastentapahtuma alkaa klo 11, areenakonsertti klo 18.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu