Puheenaihe

IS: Valtiovarainministeriksi nousee Mika Lintilä – Antti Kaikkosesta puolustusministeri?

Mika Lintilä (kesk).

Eduskunta

Juha Sipilän hallituksen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on nousemassa seuraavaksi valtiovarainministeriksi, kertoo Ilta-Sanomat.

Näin ollen ennakkoarvio VM:n ykkösministerin paikan menosta Antti Kaikkoselle ei pitäisi paikkansa.

Uutissuomalainen (USU) kertoi tiistaina, että valtiovarainministerin salkku menisi Kaikkoselle.

IS:n tietojen mukaan Kaikkosesta olisi tulossa puolustusministeri.

Keskustan ministerinimityksistä päättää keskiviikkona kello 17 kokoontuva puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokous.

Myös Vasemmistoliitto kertoo ministereistään tänään puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksen päätteeksi.

Vasemmistoliiton yhteiskokous alkaa sekin kello 17, ja sen päätteeksi järjestettävä tiedotustilaisuus on noin kello 20–22.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

USU: Antti Kaikkosesta tulossa valtiovarainministeri – keskusta muutti suunnitelmiaan pätkäministeristä4.6.2019 14.44
Tällaisen hallituksen Suomi saa – katso uudet ministerit ja heidän taustansa5.6.2019 09.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu