Puheenaihe

Ekonomista tuli koirahotellin omistaja – tällaista hoitoa lemmikki saa 38 e/vrk -hinnalla

Deanna Valtosen koirahotellissa seinää koristavat asiakkaiden kuvat. Hotelliin mahtuu 3–9 koiraa.

Sauvo Jylhä

Minne pienen koiran voi jättää loman ajaksi, jos sille ei löydy luotettavaa hoitajaa omasta perhe- tai ystäväpiiristä? Mieli tekisi lomalle, mutta kaksijalkaisen ystävän hoito arveluttaa, ja siksi koko lomamatka saattaa jäädä tekemättä.

Hotelliemäntä Deanna Valtonen ottaa kaapista esiin Siirin matkakassin ja nukkuma-alustan ja hyvästelee tutun hoidokkinsa, jota isäntäväki on tullut hakemaan Pariisin lomansa jälkeen Järvenpään Alankotien koirahotellista.

– Kaikki meni hyvin ja välillä Siiri vieraili myös omalla puolellamme leikkimässä, kertoo Valtonen nurmijärveläiselle Heikki Säterille ja tämän Fanny-tyttärelle, jota vasten punaturkkinen toyvillakoira heti ilahtuneena hyppää. Erossa on oltu vajaan viikon verran, ja Siiri on innoissaan tunnistaessaan tutut hakijansa.

Säterit ovat Tassuliinit Inn -koirahotellin kanta-asiakkaita, jonne he tuovat lemmikkinsä hyvillä mielin hoitoon, kun tiedossa on sellainen reissu, jonne koiraa ei voi ottaa mukaan.

– Edellinen koirahoitola, jota käytimme oli Hyvinkäällä, mutta nyt löysimme tämän paikan Järvenpäästä, kertoo Säteri.

Seuraavakin reissu Säterin perheellä on jo tiedossa, mutta sinne 10 kuukauden ikäinen Siiri pääsee mukaan.

– Se lähtee kanssamme risteilylle, lemmikille soveltuva hytti on jo varattu laivalta.

Jos asiakas haluaa, yrittäjä lähettää asiakkailleen kuvia ja videopätkiä, kuinka lemmikin oleilu koirahotellissa sujuu.

Valtonen avasi koirahotellin omakotitalonsa yhteyteen vuonna 2016, kun oli oppinut tuntemaan paljon koiran omistajia oman harrastuksensa myötä.

– Minulla on kaksi omaa kääpiövillakoiraa, äiti ja tytär, ja lisäksi olen ryhtynyt kasvattajaksi.

Asiakkaita hänellä käy koko Uudenmaan alueelta ja hieman kauempaakin, sillä Järvenpäähän on helppo koukata, jos on matkalla vaikkapa lentokentälle.

– Eräs imatralaisperhe toi meille koiransa, kun he lensivät viikoksi etelään.

Ekonomiksi opiskellut Valtonen työskenteli aiemmin IT-alalla, mutta hänellä oli halu perustaa oma yritys ja koirahotelli tuntui varsin luontevalta ratkaisulta, koska hänellä on myös hotellivirkailijan tutkinto suoritettuna.

– Tykkään vaan niin paljon koirista.

Yleensä asiakas tulee hotelliin viikoksi tai viikonlopun ajaksi, mutta lyhyemmätkin käynnit ovat mahdollisia.

– Meille on tuotu lemmikki esimerkiksi yo-juhlien ajaksi.

Useimmat asiakkaat tuovat mukanaan omat ruokansa ja jopa herkkunsa.

Yrittäjä on tarkka siitä, että hoidokkeja ei lomalla yliruokita: ne saavat liikuntaa ja ruokaa sopivassa suhteessa ja muutama herkkukin on sallittu. Koirilla on hyvin tiedossa, minkä kaapin oven takana emännän herkkukätkö sijaitsee.

Kesäksi hotellista löytyy vielä joitakin vapaita viikkoja. Heinäkuussa Deanna lomailee viikon miehensä kanssa, mutta perheen pojat jäävät omien koirien vahdeiksi kotiin. Silloin hoitola on suljettu.

– Pienille koirille on tällä alueella hieman vähemmän hotelleja tarjolla, joten siksi asiakaskuntaa on löytynyt hyvin.

Valtonen pyrkii siihen, että hotellissa tulee hiljaisuus viimeisen ulkoilutuksen jälkeen noin kello 21–22.

– Käyn sanomassa hoidokeille hyvät yöt ja katsomassa, että kaikki on hyvin ennen kuin menen itse nukkumaan.

Vuorokausimaksu hotellissa on 38 euroa, ja perheen muista koirista tulee ”sisaralennus”. Hotelli on tarkoitettu vain pienille, alle 10-kiloisille koirille.

Koirahotellissa on kolme erillistä aitausta koirille. Jos samasta talosta tulee useampi pieni koira, kolmekin voidaan laittaa yhdessä samaan aitaukseen. Hotelliin mahtuu siis 3–9 koiraa.

Valtosen mies on myös yrittäjä, jolla on toimisto talon toisessa päädyssä. Ulkoilutusapua löytyy läheltä, jos koiria on enemmän.

Ulkona koirat voivat leikkiä koiratarhassa ja sen lisäksi Valtonen ulkoiluttaa asiakkaitaan useita kertoja päivässä.

– Laajentamishaluja minulla ei ole, koska ei ole tilaakaan, ja lisäksi haluan pitää toiminnan sen verran pienenä, että kaikille koirille löytyy riittävästi aikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu