Kulttuuri

Suomalainen fado piilee romanien musiikissa -katso video!

Mestarikansanlaulajan tittelillä Kaustisilla palkittu Hilja Grönfors on elementissään äänitysstudiossa Kalliossa. - Romanien lauluihin kuuluvat tietyt eleet. Ne ovat tarttuneet samalla tavalla kuin musiikkikin, Grönfors kertoo.

Päivi Tuovinen

Kun Hilja Grönfors laulaa näytteeksi romanien kansanmusiikkia, siitä on helppo löytää samoja piirteitä kuin suosituista portugalilaisista fadolauluista.

Katso video. Vie hiiri kuvan päälle ja klikkaa play-nappulaa. Kuvaus: Jukka Hämäläinen

– Romanilaulut ovat kertomuksia eletystä elämästä. Ne ovat usein murheellisia, mikä johtuu romanien historiasta, Grönfors kertoo.

– Mutta löytyy meiltä iloisiakin lauluja.

Sellaisia ovat esimerkiksi hevosmiesten mahtilaulut ja ainakin osin myös rallattelevat vankilalaulut.

Romanipiireissä lauluja ei etenkään aiemmin säestetty.

– Korkeintaan vanhoilla miehillä saattoi olla haitari tai kielisoitin maniska. Sitten 1960-luvulla yleistyivät kitarat.

Hilja Grönfors on laulanut pikkulapsesta asti. Musiikki on kuulunut olennaisesti romanien elämään.

– Varsinkin vielä 1960–1970-luvuilla se oli merkittävä elementti. Aina laulettiin, kun ihmiset olivat koolla. Ja tanssittiin paljon.

Sen jälkeen romanikulttuuri on ollut suuressa murroksessa.

– Sosiaalinen ympäristö muuttui, kun jouduimme asumaan toisistamme erilleen kerrostaloihin.

– Silloin kun kuljimme, kanssakäyminen oli tiiviimpää ja kulttuuriset taidot harjaantuivat.

Romanimusiikin säilyttämiseksi Grönfors on tehnyt yhteistyötä Sibelius-Akatemian kanssa.

– Tarkoituksena on taltioida laulut sellaisina, kuin olen ne kuullut. Jää sitten historiaan, että meilläkin on ollut oma musiikki, kieli ja tapakulttuuri.

Arjessaan Hilja Grönfors laulaa päivittäin.

– Kaikkialla, kaupassa käydessäkin. Ihmiset tuntuvat tykkäävän, sillä he tulevat usein kysymään, mitä laulan ja pyytävät laulamaan kovemmin.

Myös omaa kieltään romanikielen opettajan koulutuksen saanut Grönfors vaalii päivittäin.

– Romanikieli on toinen kotikielemme ja minulle sisäisesti läheisempi, vaikka suomi onkin vahvempi.

Vaikka Grönfors on laulanut paljon ja esiintynyt myös iskelmälaulajana Ruotsissa asuessaan, ensimmäisen levyn tekemistä hän vähän jännitti.

– Toisella levyllä uskallan jo laulaa rohkeammin.

Toinen levy julkaistaan Etnosoi-festivaalilla Helsingissä 8.–13. marraskuuta.

Grönfors esiintyy niin levyllä kuin livenäkin Latšo Džintan, suomeksi ’hyvän mielen’ orkesterin kanssa.

– Soittajat ovat Sibelius-Akatemian muusikoita. He ovat valtaväestöä, mutta ovat omaksuneet hyvin romanimusiikin, mestarikansanlaulaja kehuu.

Levynjulkistuskonsertti to 10.11. klo 19 Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48. Liput 15/12 e.www.etnosoi.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu