Puheenaihe

Työntekijäpula pakottaa Helsingin pohtimaan uutta ratkaisua: Ruotsinkieliseen päiväkotiin suomenkielistä henkilöstöä?

Marjaana Varmavuori / kuvituskuva

Varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuus on jo pitkään ollut vaikeaa sekä suomen- että ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa.

Helsingissä henkilöstön saatavuuden parantamiseksi on kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla tehty paljon eri toimenpiteitä kuten tehostettu rekrytointia, edistetty koulutusta ja uudistettu sijaistoimintaa.

Tästä huolimatta henkilöstöä on ollut vaikea saada.

– Tämän hetken arvion mukaan näyttää siltä, että ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstötilanne on paikoin kriittinen ja meillä on vaikeuksia saada riittävästi tarvittavaa henkilöstöä, kertoo tiedotteessa toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

– Selvitämme parhaillaan Aluehallintovirastolta yhden ruotsinkielisen päiväkodin tilanteeseen liittyen voiko päiväkotiin palkata henkilöstöpulan vuoksi tilapäisesti myös suomenkielistä henkilöstöä. Tällä voidaan turvata, että voimme pitää toiminnan käynnissä ja emme joudu sulkemaan päiväkotia henkilöstöpulan vuoksi, Pohjolainen jatkaa.

Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön lisätarve ensi toimintakaudelle on 70 työntekijää.

Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa koetaan myös henkilöstöpulaa, mutta ei yhtä pahaa.

– Tilanne on äärimmäisen valitettava. Toivomme päättäjiltä ratkaisuja, jotta tilanne paranee paitsi Helsingissä niin myös muualla maassa. Koulutuksen paikkamääriä on lisättävä molemmissa kieliryhmissä ja on erityisesti katsottava ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tarpeita, sekä yleisesti nostettava alan houkuttelevuutta eri keinoin, toteaa Pohjolainen.

Varhaiskasvatus on varhaiskasvatuslakiin perustuva subjektiivinen oikeus eli kunnan on aina järjestettävä lapselle varhaiskasvatus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vain neljän päivän perehdytys avaa nyt pääsyn lastenhoitajaksi pk-seudulla – rikostausta tutkitaan vasta 3 kuukauden työsuhteessa28.8.2018 14.20
Pk-seudulla roima 290 e/kk -korotus palkkakuopasta kärsineille – astuu voimaan takautuvasti12.3.2019 11.31
Puistotäti on jo harvinaisuus Helsingissä: määrä pienentynyt yli sadasta vain viiteen – Maria, 41, kaitsee liki kymmentä lasta Töölössä8.6.2019 11.45
Sunnuntaisuomalainen: Lastentarhanopettajaksi ei enää haluta – hakijamäärät koulutukseen romahtaneet20.4.2019 10.54
Karuja kasvulukuja hoiva-alalta – henkilöstöpula aiheuttaa vakavia turvallisuusriskejä17.7.2018 06.55
Päiväkotien välille repesi kuilu Helsingissä – Tutkijan mukaan eriytymiskehitystä ei oteta Suomessa riittävän vakavasti: "Meillä on jo päiväkoteja, joissa ei ole yhtään suomenkielistä lasta"22.1.2019 19.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu