Puheenaihe

Kaurismäkien ravintolat ja leffateatterit avataan Bruce Oreckin tiloihin Konepajalle – "Pop up -Corona avataan elokuun aikana"

Havainnekuva elokuussa avattavasta Corona-baari & biljardi -pop upista.

Waltteri Wahlroos / Rajupaja

Aki ja Mika Kaurismäen osittain omistama, Eerikinkadulla viimeistä kertaa 19. kesäkuuta auki oleva Corona-baari siirtyy Bruce Oreckin Vallilan Konepajalta ostamiin tiloihin.

Eerikinkadun kulttuurikeskukselle, joka koostui Corona-baari & biljardista, Kafe Moskovasta sekä Dubrovnik lobby & loungesta ja elokuvateatteri Andorrasta, on etsitty uusia tiloja siitä saakka, kun vuokrasopimus nykyisessä kiinteistössä irtisanottiin viime syksynä hotellihankkeen vuoksi. Helsingin Uutiset kertoi viime viikolla, että Corona-baari siirtyy uuteen osoitteeseen.

Bruce Oreckin konepajalta ostamat tilat kulkevat nimellä The Train Factory.

– The Train Factorylle avataan Coronan pop up -ravintola elokuun aikana, ja rakennustöiden edetessä pääsemme varsinaisiin tiloihimme, kertoo Mika Kaurismäki.

Vallilaan tulee myös biljardipöytiä. Eerikinkatu 11:ssä yhtäjaksoisesti 27 vuotta toiminut Corona-baari sulkee ovensa 19. kesäkuuta.

Uusi baaritila löytyi myös Eerikinkadulta:

– Uusi baari on nimeltään Honolulu Bar ja se avaa ovensa Eerikinkatu 24:ssä heinäkuun aikana. Sinne tulee 56 asiakaspaikkaa sisälle sekä 24 hengen terassi, kertovat ravintolapäällikkö Toni Brofeldt ja ravintoloitsija Erkki Lahti.

Corona-baarin ja sen aputoiminimen Eerikinkadun kulttuuriravintoloiden hallituksen puheenjohtaja on Aki Kaurismäki. Mika Kaurismäki, Erkki Lahti ja Risto Pulkkinen ovat hallituksen jäseniä.

The Train Factoryssa järjestetään konsertteja, kokouksia, seminaareja sekä muita tapahtumia. Alueen pitkäaikainen kirpputoriperinne saa myös jatkoa. Tulevan syksyn tapahtumista kerrotaan myöhemmin lähiaikoina.

– Paikka sopii hyvin Coronalle. Maailmalla on vastaavia vanhoihin rakennuksiin suunniteltuja kulttuurin ja tapahtumien keskuksia ja haluamme olla mukana kehityksessä, jossa myös Helsinkiin sellainen saadaan, Mika Kaurismäki jatkaa.

Oreck sanoo olevansa ylpeä ja iloinen siitä, että Corona-baari, Dubrovnik, Kafe Moskova sekä myöhemmin Andorra löysivät kodin The Train Factorysta.

Konepajalla toimiva Konepajan Bruno on hakeutunut konkurssiin. Bruno toimii samoissa tiloissa, jotka Yhdysvaltain entinen Suomen-suurlähettiläs Oreck osti VR:ltä viime vuonna.

Corona-baarin sulkeutuminen Eerikinkadulla tuli kaikille suurena yllätyksenä viime lokakuussa. Niin sanotussa Rakennusmestarien talossa Eerikinkadun ja Fredrikinkadun kulmassa sijaitseva baari joutuu jättämään rakennuksen muiden vuokralaisten tavoin, koska kiinteistöstä saneerataan hotelli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kaurismäkien Corona-baari aukeaa uudessa osoitteessa – Eerikinkadulla luvassa "Maailmanlopun bileet"11.6.2019 15.25
Kaurismäkien kulttibaarille uusi käyttötarkoitus Helsingissä – rahaa kuluu 40 000 000 euroa31.1.2019 14.12
"Biljardin on tarkoitus jatkua Corona-baarissa" – bilissaleja on suljettu Helsingissä, laji on ehdolla olympialaisiin30.12.2018 09.45
Coronan ja muiden Eerikinkadun baarien loppu tuli järkytyksenä, julkkikset ja tavikset kommentoivat – "Voi perseen perse"23.10.2018 13.58

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu