Puheenaihe

Kahdelle suomalaisoluelle taas huikeaa menestystä maailmalla – saivat kirkkaimmat mitalit 250 panimon kisassa

Kukko-olutta tehdään Laitilassa.

Sakari Nupponen

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko-oluet ovat niittäneet menestystä kansainvälisessä olutkilpailussa.

Jo aiemmin mainetta saaneet Kukko Pils ja Kukko Portteri saivat nyt kirkkaimmat platinamitalit Meininger’s International Craft Beer Award 2019 -olutkilpailussa Saksassa. Kukko Bitter sai hopeasijan.

Laitilan panimo kertoo tiedotteessaan, että kilpailussa yli 93 olutammattilaisesta koostuva raati testasi ja arvioi yli 1 200 käsityöläisolutta.

Oluita ei asetettu paremmuusjärjestykseen, vaan ne pisteytettiin ulkonäön, tuoksun, maun ja juotavuuden perusteella.

– Arviointikriteerimme ovat tiukat, ja palkintoja myönnetään korkeintaan 30 prosentille kaikista osanottajista. Laitilan Kukko Pils, Kukko Portteri ja Kukko Bitter läpäisivät testin kirkkaasti, arviointitoimikunnan johtaja Christian Wolf sanoo panimon tiedotteessa.

Kukko Pils (4,5 %) on vahvasti humaloitu täysmallasolut ja sai kilpailussa erityistä kiitosta aromistaan ja rakenteestaan. Kukko Portteri (6,5 %) on tumman paahteinen pintahiivaolut, ja se sai täydet pisteet ulkonäöstään ja tuoksustaan sekä erinomaiset arviot maustaan.

– Kyseessä on kilpailu, jossa jokainen olut arvioidaan omana itsenään. Kilpailussa olut saa sille kuuluvan arvon eikä sen arvostusta ole suhteuttamassa rinnalla maistettavat kilpailijat, kommentoi Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka.

Meininger’s International Craft Beer järjestettiin tänä vuonna kuudennen kerran. Kisaan osallistui ennätysmäärä panimoita: yhteensä 250 panimoa 31 maasta.

Suomalaisille käsityölaispanimoille on tipahdellut useita palkintosijoja kansainvälisissä olutkilpailuissa. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ohella mainetta ovat niittäneet esimerkiksi Pyynikin Käsityöläispanimo sekä Malmgårdin Panimo.

Kukko Pilsin vahvempi 5,5-prosenttinen versio valittiin Suomessa vuoden olueksi tänä keväänä.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näin syntyi Kukko-olut, jolla on nyt ennätysmenekki Ruotsissa – kesähelteisiin sopiva juoma oli alunperin jouluhelles9.8.2018 20.10
Markettivahvuinen suomalaisolut valittiin maailman parhaaksi31.8.2018 08.45
Suomalaisoluelle huikea noteeraus – maailman paras sarjassa, jota Guinness on aiemmin hallinnut30.8.2018 09.37
Tässä on vuoden olut – Panimopäällikkö: "Tällä kelpaa elvistellä!"8.4.2019 09.14

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu