Puheenaihe

Sipoosta löytyy merkittävä keskiaikainen linna, jonka kuitenkin vain harva tietää – "Poikkeuksellisen hieno kohde"

Sibbesborg näkyy peltojen keskeltä Uudelle Porvoontielle puiden peittämänä mäennyppylänä. Kuvassa näkymä vallihaudalta.

Mia Tadic

Puiden huminaan sekoittuu historian lehtien havinaa. Sipoon Söderkullassa sijaitseva kallio ei ole kovin korkea, mutta veden ympäröimänä se oli sopiva paikka puolustuslinnalle.

Sibbesborgin keskiaikainen linna on aikoinaan sijainnut Sipoonjoen suistossa saarella. Nyt sen laelta ei näy aava meri, vaan peltoa ja Joensuun tilan karavaanarit.

 

Museovirasto on aloittanut kolmivuotisen hankkeen, jossa inventoidaan ja tarkastellaan valtakunnallisesti merkittäviä arkeologisia kohteita (VARK).

– Sibbesborg on mielenkiintoinen ja merkittävä paikka, ja hyvin todennäköinen VARK-kohde, kertoo projektipäällikkö Teija Tiitinen Museovirastosta.

Linnoituksen alkuperä on epäselvä. Perimätiedon mukaan sen olisi perustanut viikinki nimeltä Sibbe. Tutkimusten mukaan se on kuitenkin viikinkiaikaa eli 800-1000-lukuja nuorempi.

 

Perustajiksi on arveltu tanskalaisia ristiretkeläisiä 1100–1200-luvuilla, mutta voi olla todennäköisempää, että se on rakennettu 1300-luvulla osana Ruotsin kuninkaan linnaläänijärjestelmää. Se lasketaan kuuluvaksi Suomen esihistorialliseen aikaan.

Linnoitus hylättiin myöhemmin, luultavasti jo ennen kuin maankohoaminen häivytti saaren 1600-luvun jälkeen.

Sibbesborg-nimeä kantaa myös kunnan kaavoitussuunnitelma, joka toisi Söderkullan alueelle hurjasti lisää asukkaita.

– Kun maalaismaisema muuttuu kaupunkimiseksi, kohteen ymmärtäminen heikkenee. Nyt kun menee sinne, ymmärtää miksi tähän on tullut linnamäki. Maiseman tunnelma muuttuu, Tiitinen pohtii rakentamisen vaikutuksia.

Muinaismuistolaki suojelee arkeologisia kohteita automaattisesti, vaikka kohde olisi vasta löytynyt. Niillä saa kuitenkin liikkua vapaasti.

– On ihan suotavaakin, että ihmiset käyvät tutustumassa ja oppivat historiasta, Teija Tiitinen rohkaisee.

– Sibbesborg on poikkeuksellisen hieno kohde.

Sipoossa VARK-ehdokkaita on muitakin, kuten Talman historiallisen ajan kaivos Kalkbärget ja Mariendahlin lasiruukki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu