Puheenaihe

Suomalainen haaveilee edelleen omistusasumisesta – "Mahdollisuus karkaa kasvukeskuksissa monen ulottuvilta"

Marko Happo

60 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä omaan asumisensa, selviää Danske Bankin tutkimuksesta.

Vastausten mukaan omistusasuminen on edelleen yleinen unelma suomalaisille. 71 prosenttia haluaa asua itse omistamassaan talossa tai huoneistossa.

– Oma tupa on edelleen yleinen unelma suomalaisille. Pohjoismainen vertailu kuvaa kuitenkin, että unelma omakotitalosta on Suomessa muita maita harvinaisempi. Keskimäärin lähes puolet pohjoismaalaisista haluaisi asua omistamassaan talossa, norjalaisista jopa 55 prosenttia, kertoo Danske Bankin vähittäispankin johtaja Riikka Laine-Tolonen.

Suomalaisista yli puolet kertoo, että ei voi hankkia haluamaansa kotia taloussyistä, kun taas Tanskassa talous on vain joka kolmannen asumisunelmien tiellä.

Asumismuotona vuokraaminen on viime vuosina lisääntynyt erityisesti suurissa kaupungeissa, mikä Laine-Tolosen mukaan heijastelee sitä, että oman kodin ostaminen karkaa useamman ulottuvilta erityisesti kasvukeskuksissa.

– Lisäksi erityisesti nuoret valitsevat jo useammin vuokra-asumisen muista syistä. Kyselyn mukaan tällä hetkellä noin neljännes vuokra-asujista haluaisi omistusasuntoon, Laine-Tolonen kertoo.

Oli kyse omistusmuodosta tai asuntotyypistä, 59 prosenttia suomalaisista asuu haluamallaan tavalla.

– Omakotitalon ja kerros- tai rivitaloasunnon suosioon vaikuttaa paljon ikä. Nuorissa ikäluokissa, aina 18-vuotiaasta 54-vuotiaaksi saakka suurempi osa haaveilee omasta talosta. Eläkkeelle jäätyä yli 65-vuotiaana suurempi osa haluaakin jo asua mieluummin kerrostaloasunnossa, Laine-Tolonen toteaa.

Oman asunnon hinnan lasku huolestuttaa 7 prosenttia suomalaisista. Helsinkiläisistä aiheesta on huolissaan 5 prosenttia ja itä- ja pohjoissuomalaisista lähes 15 prosenttia.

– Huoli oman asunnon arvon kehittymisestä on polttava kysymys. Finanssikriisin jälkeen asuntojen hinnat ovat kehittyneet eri puolilla Suomea epätasaisesti. Toisaalta omistusasuminen on Uudellamaalla harvinaisempaa kuin muualla maassa, minkä takia asuntojen hintakehitys ei siellä huoleta, Laine-Tolonen kertoo.

Danske Bank kysyi 3000 suomalaiselta, millaisena oma taloudellinen tilanne ja sen tulevaisuus suomalaisille itselleen näyttäytyy. Sama kyselytutkimus toteutettiin myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, mikä mahdollistaa vertailun Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä.

Näin asuntounelmat jakavat suomalaisia

71 prosenttia suomalaisista haluaa asua itse omistamassaan talossa tai huoneistossa.

38 prosenttia suomalaisista unelmoi asuvansa omakotitalossa.

33 prosenttia haluaisi asua omassa kerros- tai rivitaloasunnossa.

23 prosenttia suomalaisista asuu vuokralla, mutta haluaa omaan asuntoon.

15 prosenttia asuisi mieluummin oman asunnon sijaan vuokralla.

Lähde: Danske Bankin kysely

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu