Puheenaihe

Tanssilavat houkuttelevat yhä suomalaisia, eikä 100 kilometrin matka ei ole mikään este – "Kotoa tuleva perinne"

– Lähtökohtaisesti jokaiselle ikäryhmälle pitää tarjota jotakin, kertoo Kimmo Keihäs.

Katariina Taleva

Vaikka viihdettä tulee nykyaikana joka suunnasta, paikallisille tanssilavoille riittää tanssin ja musiikin ystäviä aina kesäisin. Kolmilammin tanssilavaa Hausjärvellä kolmetoista vuotta pyörittänyt Kimmo Keihäs uskoo, että tanssiminen jatkuu aina jossain muodossa.

– Vaikka nykyaika on tanssilavoille haastavaa aikaa kaiken muun viihdeteollisuuden myötä, niin aina kuitenkin löytyy tanssijoita. Aina tanssitaan, mutta missä mittakaavassa, se on se kysymys, sanoo Kimmo Keihäs.

 

Kun tanssilavojen vakiokävijät syystä tai toisesta häviävät, täytyy tilalle saada uusia tanssijoita. Kolmilammilla käy Keihään mukaan kaikenikäisiä, jopa 17-vuotiaista lähtien.

– Lähtökohtaisesti jokaiselle ikäryhmälle pitää tarjota jotakin, jotta saadaan ihmiset liikkeelle. Nuoremman polven suosikki näyttää olevan Taikakuu. Se saa heidät tansseihin.

Kolmilammilla tanssitaan aina sunnuntaisin, mikä voi olla joillekin kynnyskysymys.

– Jos on jo perjantaina tai lauantaina ollut tansseissa, niin kaikki eivät varmasti tule sitten enää sunnuntaina. Ja onhan maanantai vielä työpäiväkin monella, Keihäs arvelee.

Tanssijoita tulee usein kauempaakin. Sadan kilometrin matka tuntuu olevan monelle se sopiva matka matkustaa tansseihin.

– Myös postaukset sosiaalisessa mediassa tavoittavat porukkaa Helsinki–Tampere-väliltä hyvin, kertoo Keihäs.

 

Viime kesän heinäkuun hellejakso kuritti tanssilavan tanssijoita ja lavojen pitäjiä. Helteellä eivät monet jaksa tanssijalkaa heiluttaa.

Nyt taas tämän kesän viileä heinäkuun alku on saanut tanssilavojen pitäjät toivomaan hiukan lämpöisempiä kelejä.

– Katselemme säitä nyt tiiviisti. Viime kesä oli ihan ok kävijämäärältään, mutta kyllä hellejakso vaikutti meidän asiakkaisiin, Kolmilammin tanssilavalta sanotaan.

Eniten lavojen kävijämääriin vaikuttaa päivän sää ja tietenkin esiintyjä.

 

Kävijämäärät vaihtelevat esiintyjän mukaan, mutta parhaimmillaan Kolmilammilla käy illassa 150 tanssijaa.

Riutanharjun lavalta uskotaan kuitenkin, että vaikka sataisi kaatamalla, oikea esiintyjä saa tanssijat paikalle joka tapauksessa.

– Kunhan homma ja tanssit saadaan pyörimään, niin hyvä on, kertoo Riutanharjun toiminnasta vastaava.

 

Myös Riutanharjun tanssilavalla on iltoja, jolloin suurin osa tanssijoista on nuorempaa sukupolvea.

– Se riippuu kuitenkin paljon esiintyjästäkin, mutta on iltoja, jolloin suurin osa tanssijoista on 20–30-vuotiaita. Uskon, että tansseissa käyminen ja tanssiminen on perinne, joka tulee kotoa asti. Sitten monet jäävät ruuhkavuosien takia pois.

Riutanharjulla uskotaan, että hyvä ohjelma ja hyvä huolenpito saa asiakkaat palaamaan vuosi toisensa jälkeen.

– Asiakaspalvelulla pääsee jo pitkälle tässäkin työssä.

Riutanharjulla on tarkoitus tanssittaa ihmisiä syyskuun loppuun, Kolmilammilla tanssit päätetään 25. elokuuta.

Heinäkuussa

20.7. Tangokuninkaalliset 2019, Jyrki Nurminen ja Sävel

27.7. Sinitaivas

14.7. Saija Tuupanen & eXmiehet

21.7. Taikakuu

28.7. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Seuraava tangokuningatar ja tangokuningas valitaan tästä joukosta – lue, mitä he voittajina lupaisivat12.7.2019 09.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu