Puheenaihe

Suomalainen säästää yleisimmin tilille, vaikka siinäkin on riskinsä – tämän takia säästöjen hajauttamista pidetään järkevänä

Tampereen kaupunginvaltuuston budjettipäivä on maanantaina.

Riitta Ketola/ESM:n arkisto

Tilitallettaminen on yhä yleisin tapa säästää, selviää Aktian kyselytutkimuksesta. Yli puolella suomalaisista on säästöjä tileillä ja lähes 30 prosentilla säästöt ovat lähes ainoastaan tilitalletuksia.

Tallettamisen suosion taustalla on usein riskien karttaminen. Tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista haluaa ottaa erittäin vähän riskejä säästämisessä ja sijoittamisessa. Niiden joukossa, joiden säästöt ovat lähes ainoastaan tilitalletuksia, kolme neljästä arvioi ottavansa erittäin vähän riskejä.

Säästäminen pelkästään talletustilille saattaa jättää riskittömyyden tunteesta huolimatta säästöt vaaraan.

– Tavallisella talletustilillä säästöjen arvo ei kasva, joten inflaatio syö säästöjä koko ajan. Tilisäästäjät eivät halua ottaa riskiä, mutta samaan aikaan eivät tunnista inflaation tuomaa riskiä. Säästöjen hajauttaminen erilaisiin säästökohteisiin olisi yleensä riski-tuottonäkökulmasta järkevämpää, kertoo Aktian Helsingin ja Vantaan aluejohtaja Oscar Taimitarha.

Myös muihin kohteisiin kuin pelkästään talletustileille säästävät ovat Aktian mukaan parhaassa asemassa riskien suhteen.

– Vaikuttaisi siltä, että he, jotka ovat valmiita ottamaan eniten riskejä, hajauttavat kuitenkin sijoituksensa muita taitavammin, mikä pienentää riskiä. Lisäksi hajauttajien sijoitusajan perspektiivi on muita useammin erittäin pitkä, Taimitarha sanoo.

Riskien välttämisen lisäksi suomalaisten säästö- ja sijoitustavoissa on eroja myös eri ikäryhmissä. Tutkimuksessa selvisi, että alle 25-vuotiailla suomalaisilla on lyhyimmät säästöajat. 25–45-vuotiaat säästävät eniten pitkällä säästöperspektiivillä ja yli 65-vuotiaat säästävät lyhyellä aikavälillä.

– Eri elämäntilanteisiin sopivat erilaiset säästämisen tavat. Tärkeintä olisi, että valittu säästötapa ja aikajänne tukisivat omaa säästämistavoitetta, oli se sitten asunto, lomamatka tai varhaisempi eläke. Suomalaiset ovat tyypillisesti lyhytjänteisiä säästäjiä, vaikka monelle olisi hyödyllistä miettiä säästämistä myös pidemmällä aikavälillä ja erilaisilla tuotto-odotuksilla, Taimitarha vinkkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu