Puheenaihe

Sijoitusasuntoa etsivä saa Porvoosta paremmat tuotot kuin Helsingistä – Vantaan 50-neliön asunnot omaa luokkaansa

Myyntijohtaja Nina Simosas uskoo, että Porvoo on hyvä paikkakunta ostaa sijoitusasunto.

Juha Perämäki

Porvoolaisen asuntosijoittajan ei välttämättä kannata tähyillä sijoituskohteita kovin kaukaa Porvoon ulkopuolelta, kuten pääkaupunkiseudulta – ainakaan vuokratuoton näkökulmasta.

Asuntosijoittamisesta puhutaan, kun asuntoa etsii vuokraamistarkoitukseen, eikä itselleen. Asuntosijoittamista pidetään turvallisempana kuin esimerkiksi osakesijoittamista, koska kohteen arvo ei vaihtele samalla tavalla.

Rahoitustuotteiden vertailusivusto VertaaEnsin.fi on selvittänyt, mistä päin Suomea kannattaisi ostaa sijoitusasunto vuokratuoton kannalta.

Vertailussa Porvoo ei päässyt hyvin tuottavien kaupunkien listalle, mutta Uudenmaan alueen vertailussa pärjää hyvin. Kun 50 neliön asunto-osakkeen vuokra on kuukaudessa Porvoossa keskimäärin 660,5 euroa ja asunnon hinta 123 550 euroa, kesimääräinen vuokratuotto on 4,47 prosenttia.

Se on himpun enemmän, kuin Helsingissä, jonka vuokratuotto on 4,44 prosenttia. Espoo–Kauniaisessa jäädään 4,33 prosenttiin.

Sen sijaan Vantaa haastaa Porvoota vuokratuotollaan, kun siellä 50 neliön asunnosta saa keskimäärin 5,59 prosentin vuokratuoton.

 

– 50 neliön asunnon vuokratulojen ja asuntolainan lyhennyksen sekä hoitovastikkeen jälkeinen summa jää kuukausitasolla vähemmän miinukselle kun Helsingin tai Espoon kohdalla, VertaaEnsin.fi:n PR- ja viestintäpäällikkö Laura Lindholm kertoo.

Kun Porvoossa jää lainalyhennyksen ja vastikkeen jälkeen 7,6 prosenttia miinukselle, Helsingin ydinkeskustassa jää 43,5 prosenttia.

Jos haluaisi jäädä vuokratuoton näkökulmasta plussalle, on suunnattava katseet kauemmaksi, kuten Kajaaniin, Kotkaan tai Kouvolaan. On kuitenkin eri asia, onko järkevää ostaa asunto Kajaanista – maksaahan sinne kulkeminenkin rahaa.

Vertailussa ei ole otettu huomioon asuntojen arvonnousuja tai -laskuja, jotka voivat vaihdella kaupunkikohtaisesti paljonkin. Esimerkiksi Kouvolassa kohteen arvo ei nouse yhtä hyvin kuin vaikkapa Porvoossa.

Ehkäpä tärkeämpää asuntosijoittamisessa on asunnon sijainti. Lindholm muistuttaa, että sijoitusasunnon ostaminen keskeiseltä sijainnilta pienentää asunnon tyhjien kuukausien riskiä. Toisaalta kaupungin laitamalta ostetun asunnon vuokratuotto voi olla korkeampi, mutta vuokralaisten saaminen voi olla haastavampaa.

 

Huoneistokeskuksen myyntijohtaja Nina Simosas uskoo, että Porvoossa on kuitenkin hyvät edellytykset asuntosijoittamiselle. Voi olla, että Loviisassa voisi saada parempaa vuokratuottoa, mutta jos omaisuuden haluaa realisoida nopeasti, Porvoo saattaa olla turvallisempi vaihtoehto, koska täällä on vilkkaammat asuntomarkkinat.

– Porvoossa asunnonostajia löytyy todennäköisesti enemmän kuin Loviisassa. Asuntosijoittajia kiinnostaa eniten keskusta-alueen asunnot, Simosas kertoo.

Asuntosijoittajilla on usein kovat kriteerit asunnolle. Valintaa perustelee ainoastaan järkisyyt, kun omaa asuntoa ostavilla vaikuttaa enemmän tunteet. Taloyhtiöllä voi olla suurikin vaikutus ostoon.

Simosas on huomannut uudenlaisen ilmiön asuntosijoitusmarkkinoilla. Yleensä sijoittajia on kiinnostanut vanhat asunnot. Nyt katseet ovat kääntyneet uudisrakennusten puoleen.

– Silloin ei ainakaan ole riskiä taloyhtiön remonteista, sekä keittiö ja kylpyhuone ovat pinnoiltaan varmasti kunnossa, Simosas sanoo.

Tarkkoja lukuja ei ole, mutta Simosas on sitä mieltä, että asuntosijoittamisen suosio on pysynyt tasaisena Porvoossa.

– Ei se ainakaan laskussa ole.

 

Porvoossa tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa asuntosijoittajien keskuudessa. Kysyntää olisi enemmän, mitä asuntoja on tarjolla.

– Myös ensiasunnonostajat etsivät itselleen juuri yksiöitä ja kaksioita, Simosas viittaa.

Samoja kohteita havittelevat myös asuntosijoittajat. Valintaan vaikuttaa hyvät kulkuyhteydet palveluiden äärelle.

Harvemmin ostetaan rivi- tai varsinkaan omakotitaloa vuokralle.

– Täytyy muistaa, että vuokrissakin tulee katto vastaan. Vuokran olisi kuitenkin oltava sen verran korkea, että tuoton näkökulmasta jää voitolle, Simosas kertoo.

Liian korkea vuokra taas karkottaa vuokraajat. Vanhasta kaupungista kukaan siis harvemmin ostaa sijoitusasuntoa, koska siellä myyntihinnatkin ovat korkeat ja asuntosijoittamiseen sopivia asuntoja on vähemmän.

Porvoossa asuntosijoittajat ovat siinä mielessä hyvässä asemassa, että vuokra-asunnot keskusta-alueella menevät kuin kuumille kiville.

– Ei meillä montaa päivää ehdi olla vuokra-asunnot näytillä, kun niihin valitaan asukas monien hakijoiden joukosta.

Vertailu vuokratuotosta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu