Puheenaihe

Näin radikaalisti Pohjois-Espoon ja Leppävaaran bussilinjasto mullistuu – HSL: "Suurin uudistus 17 vuoteen"

Helsingin Seudun Liikenne tekee elokuun puolivälissä merkittäviä muutoksia Pohjois-Espoon ja Leppävaaran bussilinjastoon. 

Armi Suojanen / Arkisto

Pohjois-Espoon ja Leppävaaran bussilinjasto uudistuu 12. elokuuta merkittävästi.

Helsingin Seudun Liikenne luonnehtii muutosta suurimmaksi sitten vuoden 2002, sillä Leppävaaran kaupunkijunien aloittamisen jälkeen alueen bussilinjoihin on tehty vain pieniä korjauksia.

Linjastouudistukselle on monta syytä: osalla linjoista matkustajia on ollut varsin vähän, ja toisaalta linjat eivät muodosta keskenään loogisia kokonaisuuksia.

Lisäksi Etelä-Espoon joukkoliikenne uudistui täysin viime vuoden alussa, kun bussit siirtyivät ajamaan Matinkylään laajentuneen metron liityntäliikennettä.

HSL:n runkolinjasto on lisäksi vahvistunut ja kasvanut. Runkolinjastoon kuuluvat lähijunat, metro ja oranssista väristä tunnistettavat runkolinjabussit. 

Lähijunaverkko laajeni viidellä asemalla vuonna 2015 ja metro kahdeksalla asemalla vuonna 2017. 

Runkobussilinjojen määrä kasvaa tänä vuonna kahdesta neljään, kun uudet linjat 500 (Munkkivuori–Itäkeskus) ja 510 (Westendinasema–Herttoniemi) aloittavat liikenteessä.

Runkobussi sisältyy myös Pohjois-Espoon ja Leppävaaran bussilinjastoon. Kyseessä on linja 200, joka kulkee Elielinaukion ja Espoon keskuksen välillä Leppävaaran, Karakallion ja Jorvin kautta. 

Linja kulkee kuitenkin 12. elokuuta jälkeen tunnuksella 235. Sen numero vaihtuu 200:ksi ja väri oranssiksi, kun linjan reitillä ja pysäkeillä on tehty tarpeellisia runkolinjaparannuksia.

Jo 12. elokuuta alkaen linja 235 kuitenkin alkaa kulkea runkolinjamaisin aikatauluin joka päivä aamusta iltaan kymmenen minuutin välein. HSL:n arvion mukaan siitä tulee rantaradan pohjoispuolisen Espoon tiheimmin kulkeva joukkoliikenneyhteys.

Runkolinjamaisuutta on mukana myös muussa bussilinjastossa.

HSL on keskittänyt busseja mahdollisuuksien mukaan yhteisille reittiosuuksille, jolloin yhteiselle osuudelle muodostuu entistä tiheämpi vuoroväli.

Tämä kaikki muuttuu Espoon bussilinjastossa 12. elokuuta

Leppävaaran ja Espoon keskuksen liityntäbussilinjasto sekä bussiyhteydet Helsingin keskustasta Leppävaaran ja Espoon keskuksen suuntiin uudistuvat. 

Bussilinjaston uudistus ei kuitenkaan koske Vihdintietä tai Hämeenlinnanväylää kulkevia bussilinjoja.

Joidenkin linjojen reitit muuttuvat, joitain uusia linjanumeroita tulee käyttöön ja jotkin linjat lakkautetaan.

Lakkautettavien linjojen palvelu kuitenkin korvataan muiden linjojen reittimuutoksilla.

Uusi linja 235 (myöhemmin runkolinja 200) tarjoaa kaikkein tiheimmän bussipalvelun Elielinaukio-Meilahti-Pitäjänmäki-Leppävaara-Karakallio-Jorvi-Espoon keskus -reitillä. 

Linja 235 kulkee maanantaista sunnuntaihin varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan kymmenen minuutin vuorovälillä. Myös monen muun linjan vuoroväli tihenee nykyisestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

HSL menetti viime vuonna noin 10 miljoonaa euroa pummilla matkustavien takia – näihin ajankohtiin tarkastuksia kohdistetaan jatkossa19.6.2019 11.26

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu