Puheenaihe

Jere Karalahden ex-rakas hermostui kevytkenkäisyysväitteistä ja haastoi jääkiekkoilijan oikeuteen – IL: rikosta ei tapahtunut

Jere Karalahti

MTV:n uutisvideo

Jääkiekkoilija Jere Karalahtea ja toimittaja-juontaja Aki Linnanahdetta vastaan nostettu rikostutkinta on päättynyt ja syyttäjän mukaan rikosta ei tapahtunut, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan jääkiekkotähden entinen naisystävä Oksana Chaiko teki rikosilmoituksen kirjasta koettuaan sen loukanneen hänen kunniaansa. Kirjassa Karalahti kertoo kaksikon suhteen pohjanneen pelkkään seksiin ja vihjailleen naisen kevyykenkäisyydellä.

– Hän oli aiemmin ollut erään tunnetun ulkomaalaisen pelaajan salarakas ja tiesi pelin hengen. Minä maksoin kalliita illallisia ja ostin muita lahjoja, hän taas piti minua hyvänä, Karalahti kertoi Linnanahteen kirjoittamassa kirjassa.

Chaiko kiisti väitteet kevykenkäisyydestä ja vakuutti suhteen pohjanneen rakkauteen. Syyttäjä ei kuitenkaan nähnyt Iltalehden mukaan väitteessä rikosta.

– Se seikka, että Karalahti on tuonut kirjassaan ilmi oman näkemyksensä suhteen laadusta, voi toki perustellusti pahoittaa toisen osapuolen mielen, mutta ei selvästi toteamuksen tasoisena riitä täyttämään rikoksen tunnusmerkistöä asiassa, syyttäjä toteaa artikkelissa.

Juttua muokattu: 22.7. kello 12.45. korjattu otsikon kirjoitusvirhe.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nanna Karalahti paljastaa: Suhde Jereen alkoi vedonlyönnistä10.4.2017 19.35
Jere Karalahden Stella-tyttären äiti hävisi elatusapukiistan oikeudessa – IL: vaati 434 euroa kuussa2.7.2018 13.43
Jere Karalahti kritisoi kovin sanoin nykyjääkiekkoa: "Oksettaa tämä suunta"21.10.2016 18.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu