Puheenaihe

Lentäjän poika laulaa nyt yksinäisyydestä – Edu Kettusen tulevan levyn musiikkivideo tehtiin autiotalossa Sipoossa

Pressikuva

Laulut Minä olen muistanut ja Lentäjän poika kuuluvat suomalaisia yhdistäneisiin teoksiin.

Edu Kettusen tunnetuin kappale on Lentäjän poika, miehen samannimiseltä albumilta vuodelta 1986.

Minä olen muistanut on kappale, jonka Kettunen teki, mutta hän antoi sen Kim Lönnholmin tulkittavaksi.

58-vuotias Kettunen on tehnyt mittavan uran suomalaisen musiikkikulttuurin hyväksi ja antaa kitaransa laulaa edelleen. Miehen kone ei ole hyytynyt.

Ismo Kiesiläinen tuntee jo pitemmältä ajalta Kettusen laajan tuotannon. Vantaan Rekolassa lapsuutensa viettänyt Kiesiläinen oli ollut tekemisissä Kettusen kanssa erään kuvion kautta ennen kuin esitti toiveensa artistille.

Mediapedagogina työskentelevä Kiesiläinen halusi toteuttaa harrastukseen liittyvän unelmansa.

– Otin yhteyttä suosikkiini ja kysyin, saisimmeko tehdä hänelle videon.

– Nyt olemme kuvanneet Kettusen tulevan Kaivo aavikolla -kappaleen musiikkivideota Söderkullassa. Aivan tavallisesta projektista ei ole kyse, sillä me tekijät olemme elokuvaharrastajia.

Videota kuvattiin Café Pikkurastaan naapurissa autiotalossa, jonka taustalta kohoaa uudehko kerrostaloalue.

Kappaleessa on teemana yksinäisyys.

Sipoolaiset eivät jättäneet videon tekijöitä yksin.

– Kyläläiset ovat olleet monella tavalla apuna videon tekemisessä. Toisena päivänä videolla esiintyi paikallinen lemmikkikissa ja toisena koira.

Edu Kettusen Kaivo aavikolla -levynjulkaisukiertue alkaa kello 19 torstaina 3.10. Espoon Sellosalista.

Kiertueella Edun rinnalla musisoi suomalaisen roots-musiikin tunnettu nimi, Mika Kuokkanen.

Konsertissa kuullaan uusien kappaleiden lisäksi keskeisiä teoksia Kettusen uran varrelta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu