Puheenaihe

Räjähtikö Oulunkylässä dynamiitti? Ohikulkija loukkaantui – turman syy on vielä epäselvä

Ohikulkija loukkaantui Oulunkylässä, kun rakennustyömaalla räjähti. Kuvituskuva.

Arkisto/ Jussi Vehkasalo

Raidejokerin rakennustyömaalla Oulunkylän Norrtäljentiellä tapahtui maanantaina aamupäivällä pieni räjähdys, joka lennätti kivenpalasia ympäristöön. Tiettävästi ainakin kaksi ihmistä sai osuman, mutta kukaan ei loukkaantunut pahoin. Toinen osuman saaneista loukkasi räjähdyksessä olkapäänsä.

Onnettomuuspaikalla oli sekä ambulanssi että paloauto.

Pelastuslaitoksen alustavan arvion mukaan räjähdys syntyi, kun työmaalla pora osui vanhaan dynamiittiin aiheuttaen räjähdyksen. Sittemmin räjähdyksen syy on kyseenalaistettu eikä dynamiitista ole enää varmuutta.

Onnettomuustutkinta on siirtynyt poliisille. Päivystävän komisarion mukaan asiasta ei ole tällä erää mitään uutisoitavaa, koska tutkinta on kesken.

– Sivullisten osalta tilanne on täysin normaali, joten alueella voi kulkea turvallisesti.

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Raidejokeria rakennetaan 20 kohteessa – näillä alueilla odotettavissa ruuhkia9.8.2019 12.36
Raidejokerin pikaraitiotien rakentaminen rysähtää kunnolla käyntiin elokuussa – poikkeusjärjestelyjä luvassa vuosiksi pitkin Espoota ja Helsinkiä31.7.2019 12.10
Raidejokeri sulkee Huopalahden tunnelin autoilta yli kahdeksi vuodeksi24.7.2019 15.36

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu