Puheenaihe

Virheellisten verokirjeiden syy selvisi – kirjeitä lähti 27 000 sijaan 2 836 kappaletta

Virheellisille kirjeille on tulostusvaiheessa siirtynyt muiden asiakkaiden tietoja. Niitä lähti tulostusvaiheen ohjelmistoasetusten takia.

Santtu Laine

Virheen aiheuttanut kohta verokirjeiden tulostusohjelmiston lähdekoodissa on löydetty eikä virheellisiä kirjeitä enää pääse lähtemään, kertoo Verohallinto. Verohallinnon kirjeiden tulostus ja postitus käynnistyvät jälleen.

Virheellisiä kirjeitä lähti 2 836 kappaletta. Niissä on päiväyksenä 6.8. Samassa erässä tulostettiin kaikkiaan noin 27 000 kirjettä. Virheellisille kirjeille on tulostusvaiheessa siirtynyt muiden asiakkaiden tietoja ja niitä lähti tulostusvaiheen ohjelmistoasetusten takia.

– Tulostusvaiheessa osalle kirjeistä on päätynyt toisten asiakkaiden tietoja. Siirtyneet tiedot ovat puolisotietoja, tilinumeroita, kuoritukseen liittyviä QR-koodeja sekä taulukoita, joissa on esimerkiksi verotuspäätöksen tietoja, tekstiä ja lukuja. Tietoja on voinut siirtyä useilta tai yhdeltä asiakkaalta samaan virheelliseen kirjeeseen. Henkilötunnuksia ei virheellisesti siirtyneiden tietojen joukosta ole löytynyt, ICT-palveluyksikön johtaja Mika Koskelo sanoo Verohallinnon tiedotteessa.

Virheelliset kirjeet näyttävät useimmissa tapauksissa sekavilta, koska niissä saattaa olla esimerkiksi tekstiä päällekkäin. Myös suomen- ja ruotsinkielistä tekstiä voi olla sekaisin samassa kirjeessä.

Verohallinto käy parhaillaan läpi virheellisissä kirjeissä olevia tietoja löytääkseen toiseen asiakkaaseen liittyvät tunnistettavat tiedot. Se on kirjeitse yhteydessä kaikkiin niihin asiakkaisiin, jotka ovat joutuneet tietosuojaloukkauksen kohteeksi.

– Asia on vakava ja pyydämme tietosuojaloukkausta anteeksi, Koskelo sanoo tiedotteessa.

Verohallinto lähettää 6.8. päivätyn, virheellisen kirjeen saaneille uuden, oikeansisältöisen kirjeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu