Puheenaihe

LV: Länsimetron urakassa paljastui uusi riski – toimitusjohtaja vakuuttaa, että jatke valmistuu ajallaan

Tältä Espoonlahden metroasema näyttää havainnekuvassa.

ALA Architects

Lippulaivan kauppakeskuksen mahdollinen viivästyminen voi pahimmillaan vaikuttaa länsimetron jatkeen käyttöönottoon. Espoonlahden metroaseman yhteyteen nousevan kauppakeskuksen arvioitu valmistuminen on venynyt kevääseen 2022, eikä hankkeella ole vielä pääurakoitsijaa.

Jos kauppakeskus viivästyisi vielä tästäkin, se vaikuttaisi myös Matinkylästä Kivenlahteen kulkevan metrojatkeen aikatauluun.

Asiasta kertoo Espoossa ilmestyvä Länsiväylä-lehti.

– Espoonlahden asema integroituu kauppakeskukseen ja molemmat sisäänkäynnit ovat kauppakeskuksessa. Hankkeilla on yhteisiä rakenteita ja täten kauppakeskuksen myöhästyminen vaikuttaisi länsimetron aikatauluun, sanoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi Länsiväylälle.

Metrojatkeen varteen tulee viisi metroasemaa. Ne tulevat Finnooseen, Kaitaalle, Soukkaan, Espoonlahteen ja Kivenlahteen.

Saksi arvioi, että metroasemat valmistuvat aikanaan muutaman kuukauden sisällä toisistaan lukuun ottamatta Espoonlahden asemaa, joka valmistuu viimeisenä Lippulaivan aikataulun vuoksi.

Jos Espoonlahden asema viivästyisi, se vaikuttaisi koko metrojatkeeseen.

– Yhden aseman aikataulu vaikuttaa koko hankkeen aikatauluun ja käyttöönottoon. Länsimetro on kokonaisuus ja yhden aseman poisjääminen vaikuttaisi koko linjan toimintaan, Saksi toteaa Länsiväylälle.

Saksi vakuuttaa kuitenkin, että kauppakeskuksen mahdollinen myöhästyminen on huomioitu riskikartoituksessa ja tällä hetkellä edetään suunnitelmien mukaisesti.

– Tällä hetkellä ei ole mitään sellaista, mikä vaarantaisi aikataulua tai budjettia, Saksi toteaa.

Kauppakeskusta rakennuttava Citycon arvioi Länsiväylälle tällä viikolla Lippulaivan avautuvan keväällä 2022. Lippulaivan perustus- ja teräsrakennetyöt ovat käynnissä, mutta pääurakoitsijan valinta on vielä kesken.

Metroasemien rakennustöiden on tarkoitus valmistua 2021. Siitä alkaa metron jatkeen testaaminen ja käyttöönottaminen, joka vie Saksin mukaan yli vuoden.

– Testaamiseen ja käyttöönottoon on varattu riittävästi aikaa. Länsimetron ensimmäisen vaiheen kokemuksista tiedämme, että se vie 12–14 kuukautta, Saksi sanoo.

Länsimetron ensimmäinen vaihe Ruoholahdesta Matinkylään myöhästyi aikanaan reippaasti. Se alkoi lopulta kuljettaa matkustajia marraskuussa 2017.

Jatke asemineen ja Sammalvuoressa sijaitseva varikko on määrä luovuttaa metron liikennöinnistä vastaavalle HKL:lle vuonna 2023.

Länsimetron jatkeen arvioidaan maksavan lähes 1,2 miljardia euroa.

Länsimetro Oy:n vuoden 2018 toimintakertomuksen mukaan rakennusurakoiden hankinnat pysyivät viime vuonna budjetissa. Myös sivu-urakoiden hankinnat pysyivät sen mukaan kokonaisuutena budjetissa, mutta osa niistä ylitti ja osa alitti budjetin.

– Emme kerro yksittäisiä budjetteja julkisuuteen, Saksi vastaa kysymykseen budjetin ylittäneistä sivu-urakkahankinnoista.

– Mikään yksittäinen hankinta ei kuitenkaan ole poikennut budjetista merkittävästi, hän lisää.

Länsimetro Oy:n omistavat Espoon ja Helsingin kaupungit. Länsimetron liki 1,2 miljardin hintaiseksi arvioidun jatkeen maksavat Espoo ja valtio. Valtion osuus jatkeesta on Saksin mukaan noin 240 miljoonaa euroa, mutta summa muuttuu indeksitarkistusten myötä vielä jonkin verran.

– Helsinki ei osallistu jatkeen rakentamiseen miltään osin, Saksi sanoo.

Ongelmat tulivat ilmi viime syksynä

Lippulaivaa rakennuttava Citycon ja rakennuskonserni Lehto Group lopettivat kauppakeskuksen rakentamista koskevat urakkaneuvottelut syksyllä 2018. Tällöin Cityconista kerrottiin, että kauppakeskus avautuu alkuperäisessä aikataulussa lokakuussa 2021. Pääurakoitsija oli määrä valita keväällä 2019 ja kauppakeskuksen rungon piti alkaa nousta kesällä 2019 (LV verkko 5.11.2018).

Lippulaivan valmistuminen siirtyy kevääseen 2022. Viivästyminen ei kuitenkaan johdu pääurakoitsijan puutteesta vaan kaavamuutoksen ja rakennusluvan saamisesta, kertoi Cityconin kiinteistökehitysjohtaja Risto Seppo maaliskuussa (LV verkko 25.3.2018).

Lippulaivalle ei ole valittu pääurakoitsijaa, mutta neuvottelut ovat käynnissä, kertoi Cityconin sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja Mikko Pohjala (LV verkko 4.7.2019).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Räjäytys länsimetron työmaalla hajotti asuintalojen ja liikkeiden ikkunoita – tämä poikkeuksellisesta tapauksesta tiedetään nyt29.7.2019 12.41
Lauttasaaren metroaseman pinkki seinävalaistus ei ole ollut päällä kertaakaan – Länsimetron viestintäjohtaja kertoo, miksi väriä ei voida käyttää5.5.2019 19.10
Länsimetron matkustajien tyytyväisyydessä täyskäännös – taustalla 5 selvää syytä 22.1.2019 16.15
Tästä 1400 neliön työtilasta tuli valtava hyöty länsimetron jatkeen rakentamiselle – "Kakkosvaihe etenee aikataulussa"26.12.2018 19.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu