Puheenaihe

Islanti sääti nuorille kotiintuloajat ja ryhtyi antamaan 400 euroa harrastuksiin – "Islannin mallia" aletaan soveltaa nyt myös Helsinkiin

Valvomaton vapaa-aika lisää tutkimusten mukaan nuorten päihteidenkäyttöä. Islannissa tarjottiin kaikille lapsille harrastus koulun jälkeen sekä lisättiin kotona vanhempien kanssa vietettyä aikaa.

Arkisto

Helsinki alkaa soveltaa niin kutsuttua Islannin mallia lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Islannissa nuorten päihteidenkäyttö oli vakava ongelma, kunnes maassa tehtiin järeitä toimenpiteitä nuorten vapaa-ajanvieton muuttamiseksi. Kaikille lapsille ja nuorille alettiin tarjota organisoitua vapaa-aikaa eli harrastuksia ammattivalmentajineen. Jokainen nuori sai 400 euroa vuodessa tukea harrastamiseen.

Koska harrastaminen järjestettiin koulupäivän päätteeksi, nuorille vapautui iltaisin yhteistä aikaa omien vanhempien kanssa.

Maa sääti myös lasten kotiintuloajat lastensuojelulakiin. Toimenpiteet olivat suuri menestys: nhe vähensivät kahdessa vuosikymmenessä islantilaisnuorten päihteidenkäyttöä Euroopan korkeimmalta tasolta maanosan matalimmalle.

Nyt Islannin mallia aletaan soveltaa myös Helsinkiin osana syrjäytymisen vastaista Mukana-ohjelmaa. Helsingin kaupunginhallitus päätti asiasta helmikuussa.

– Mallin pilotointi Helsingissä tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että hyödynnämme Islannin tapaa kerätä ja jalkauttaa tietoa yhteisöihin sekä johtaa vielä paremmin tiedolla tekemistämme. Jaamme kerätyn tiedon myös vanhemmille ja mietimme yhdessä vanhempien kanssa sitä, mitä esiinnousseille, heidän lapsiaan koskeville haasteille pitäisi tehdä, Mukana-ohjelman projektipäällikkö Katja Rajaniemi kertoo.

– Meidän tulee tietää tarkasti, mitkä ovat ongelmakohtia juuri Helsingissä ja sen eri kaupunginosissa. Islannin toimenpiteitä ei voida kopioida suoraan Helsinkiin, koska yhteiskunnat ja ongelmat ovat erilaiset, Rajaniemi tarkentaa.

Islannin mallin mukaisia toimenpiteitä eli harrastusten järjestämistä koulupäivän päätteeksi pilotoidaan eri puolilla Helsinkiä. Lisäksi vanhempien osallistumista lasten vapaa-aikaan vahvistetaan.

Ensimmäiset systemaattiset toimenpiteet kohdentuvat Mellunkylään sekä Kannelmäen ja Malminkartanon alueille.

Tavoitteina ovat lasten ja nuorten yksinäisyyden vähentyminen, ylisukupolvisen syrjäytymiskierteen katkaiseminen, kiusaamisen ehkäiseminen sekä yleisen hyvinvoinnin lisääntyminen Helsingissä.

– Mielestäni kaikkein olennaisin oppi Islannista on se, että Helsingin mallin luominen ei voi olla projekti tai hanke. Se on sitoutumista yli valtuustokausien vaativa kulttuurinmuutos, jolla uudistetaan järjestelmällisesti tekemisen tapaa sekä kaupungin palvelurakenteita, Rajaniemi toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Pitäisikö tupakan ikäraja nostaa 20 ikävuoteen? Joka toinen suomalainen kannattaa – "Kyse on nuorten suojelusta"13.8.2019 16.30
Nuorten harrastuksiin otetaan jopa lainaa – "Valitettavasti aina silloin tällöin joku joutuu lopettamaan maksujen vuoksi"26.1.2019 09.45
Äiti ja sadat muut huolestuivat: Ala-asteen viereen tulossa asuntoja päihteiden käyttäjille – "Pienten koululaisten ei pitäisi joutua miettimään näitä"19.3.2019 11.59
Palkittu nuoriso-ohjaaja on lempinimeltään "Papa" – ideoi Helsinkiin tapahtuman, joka vetää joka kerta satoja nuoria paikalle7.4.2019 09.10
Kysely: Usean vanhemman mielestä lasten harrastukset ovat jo liian kalliita3.7.2019 07.15
Kuka myy väkevää viinaa lapsille? –  "Tuodaan ilmeisesti Virosta"3.6.2018 21.23

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu