Puheenaihe

Keski-ikäinen naiskuski ajoi auton marjakojun läpi Paloheinässä – epäillään törkeästä rattijuopumuksesta

Kuvituskuva.

Jaakko Heiskanen

Keski-ikäinen nainen ajoi henkilöauton marjakojun läpi Helsingin Paloheinässä kello 11 aikaan perjantaina aamupäivällä.

Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että kuski oli ensin törmännyt Paloheinän Alepan pihalle parkkeerattuihin autoihin.

– Sitten hän oli ajanut marjakojun läpi. Siitä autoilija oli vielä jatkanut Paloheinäntietä eteenpäin noin 500 metriä. Matkalla hän oli törmännyt autollaan toisiin parkkeerattuihin autoihin ja lopulta ajautunut päin puuta, päivystävä komisario Patrik Karlsson kertoo Helsingin poliisilaitokselta.

Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan nainen aiheutti kolareita Pakilantiellä ja Paloheinäntiellä.

Karlssonin mukaan keski-ikäistä naiskuskia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hän sai onnettomuudessa vammoja, joiden vuoksi hänet toimitettiin onnettomuuspaikalta sairaalahoitoon.

Karlssonin mukaan marjakojuun myyjää ei mainita paikalla olleen poliisipartion raportissa. Helsingin Sanomien tietojen mukaan myyjä oli ilmeisesti juuri käymässä Alepassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu