Puheenaihe

Oikeus vangitsi poliisien ampumisesta epäillyt veljekset – nuorempi peitti ensin kasvonsa ja paljasti ne sitten

Poliisiampumisesta epäilty Raymond Granholm astui oikeuden eteen Vantaalla Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Päivi Tuovinen

Poliiseihin kohdistuneista murhayrityksistä epäillyt miehet astuivat oikeuden eteen torstaina Vantaalla.

Vuonna 1989 ja 1994 syntyneiden veljesten oikeudenkäynnit käytiin kahdessa eri istunnossa suljetuin ovin.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus päätti miesten vangitsemisesta poliisin esityksestä.

Epäillyistä nuorempi, 25-vuotias mies oli vuorossa ensimmäisenä kello 13 alkaneessa istunnossa.

Oikeus päätti Raymond Johannes Granholmin vangitsemisesta todennäköisin syin.

Parrakas mies peitti kasvonsa aluksi kuvaajilta, mutta laski kansion ennen kuin kuvaajat poistuivat salista. Tilanne oikeudessa istunnon alkaessa oli sekava. Osa paikallaolijoista arveli, että epäilty luuli kuvaajien lopettaneen jo kuvaamisen ja laski siksi kasvojen peitteenä olleen kansion.

Oikeus salli median edustajien käydä oikeussalissa ennen varsinaisen istunnon alkamista. Miestä avusti asianajajan lisäksi tulkki.

Tilanne oikeussalissa oli ennen istunnon alkua sekava. Paikalla oli runsaasti tiedotusvälineiden toimittajia ja kuvaajia sekä poliiseja. KUVA: PÄIVI TUOVINEN

 

Myös vanhempi veli Richard Nicholas Granholm, 30, päätettiin vangita todennäköisin syin. Hän peitti kasvonsa niin ikään kansiolla ja piti sen kasvojen edessä tiukasti koko ajan.

Vanhemman veljen pitkät hiukset olivat oikeudessa poninhännällä. Hänen niskansa ja kätensä ovat vahvasti tatuoidut. 

Tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho kommentoi erittäin niukkasanaisesti tutkintaa. Hän vahvisti ainoastaan, että miesten epäillään toimineen tarkoituksellisesti.

– Tämä on ollut tahallinen teko, Huhta-aho sanoi.

Tapauksen tiimoilta on käyty paljon spekulaatiota muun muassa siitä, tavoittelivatko epäillyt esimerkiksi poliisin virka-aseita ja onko heillä mahdollisesti jengikytköksiä.

Huhta-aho ei kommentoinut spekulaatioita tai miesten motiiveja lainkaan. Hän totesi ainoastaan, että poliisi tekee yhteistyötä Ruotsin poliisin kanssa ja miesten taustoja selvitetään laajemmin.

– Minun tehtäväni ei ole ruskettua median valokeilassa, Huhta-aho sanoi arvostellen samalla median tiedonjanoa.

Miehet ovat Huhta-ahon mukaan käyttäytyneet kuulusteluissa asiallisesti. He ovat puhuneet sekä suomea että ruotsia.

Molemmat miehet ovat Ruotsin kansalaisia, mutta he ovat asuneet lapsuudessa Porvoossa. Toisella vanhemmalla on kaksoiskansalaisuus.

Miehiä epäillään ainakin kahdesta murhanyrityksestä heidän ammuttua kahta Itä-Uudenmaan poliisiin kuuluvaa poliisimiestä Porvoossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Rikosepäilyjä on tulossa myöhemmin lisää. Miehet ajoivat vaarallisesti poliisia karkuun ja ampuivat poliiseja kohti myöhemmin useita laukauksia pakomatkansa aikana Tampereen seudulla sunnuntai-iltana.

Syyttäjän on nostettava jutussa syyte tammikuussa 2020.

Vanhempi epäilty Richard Nicholas Granhom, 30, peitti kasvonsa koko ajan. PÄIVI TUOVINEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Porvoon poliisiampujien vangitsemisesta päätetään torstaina iltapäivällä28.8.2019 10.29
Iltalehti Porvoon poliisiampumisista: Toisella poliisilla oli jo ase ohimolla – epäillyt eivät peittäneet kasvojaan tilanteessa27.8.2019 16.00
Toisella Porvoon poliisiampumisista epäillyllä on kamppailulajitaustaa – epäiltyä ei tunneta Porvoon saleilla27.8.2019 14.07
IS: Porvoon ampumisista epäillyt veljeksiä – toisella kaksoiskansalaisuus26.8.2019 17.05
Ruotsalaislehti: Porvoon ampujat soittivat itse poliisille ja ampuivat väijyksistä – "Poliisi paikansi epäillyt Tampereelle teletietojen avulla"26.8.2019 14.32
Poliisiampujiksi epäillyt veljekset ovat kotoisin Porvoosta – ikätoveri muistelee: "Eivät he ihan rauhallisimmasta päästä olleet"27.8.2019 15.16

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu