Puheenaihe

Tähän helsinkiläisravintolaan ei pääse jonon ohi naamavipillä tai edes isolla rahalla – IL: "Mitä vähemmän tuttuja, sen parempi"

Matti Jämsen

Sanna Sarenius

Helsingin Halkolaiturilla toimivaan ravintola Soromnoohon on turha yrittää sisälle, jos sinne on jonoa. 

Jonon ohi ei yksinkertaisesti oteta, vaikka tulija olisi millainen julkimo tahansa. Myöskään suurella rahatukulla ei jonon ohi pääse. Asiasta kertoo Iltalehti.

Kokki Matti Jämsénin ravintolaan pääsee syömään vain ajoissa tehdyllä varauksella tai jonottamalla peruutuspaikkoja.

– Ystäviä ei oteta jonon ohi. Mitä vähemmän tuttuja, sen parempi. Soromnoo on normaaleille ihmisille, se ei ole näyttäytymispaikka, Jämsén muistuttaa Iltalehdessä.

Loppukesällä Soromnoon jonossa on yli 5 000 ihmistä. Ravintolan Facebook-sivuilla jonottajat peukuttavat toisilleen ja tsemppaavat jonottajia. Kuulopuheiden mukaan jopa Tori.fi:ssä olisi myynnissä jonotuspaikkoja.

Elokuun alussa Iltalehti uutisoi siitä, miten Jämsenin ravintolaprojekti oli saanut osan ihmisistä loukkaantumaan ja arvostelemaan kokkia ylimieliseksi. Jämsenia syytettiin suoraan kansanryhmän syrjinnästä.

– Soromnoon ajatus siitä, että joskus voisi laittaa ravintolaruokaa ilman mitään rajoitteita, herätti närkästystä. Mutta loppupeleissä kävi niin, että 2 prosenttia suuttui ja 98 prosenttia halusi heti varata pöydän, Jämsén muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

14-tuntista työpäivää tekevä Matti Jämsén on keitetty monessa liemessä: Nuorena palkkanauhan saldo näytti miinus 700 markkaa, tie Michelin-ravintolaan avautui ilmaistyön kautta17.2.2019 20.35
Flow on aina myös ruoan juhlaa – Instragramin suosituin annos on huippukokki Matti Jämsénin uudenlainen vohveli12.8.2018 16.38
Huippukokki Matti Jämsen testasi opiskelijaravintolan annokset – "Ruuan valmistaminen on taito, joka ei mene koskaan hukkaan"1.4.2018 08.30
Matti Jämsén on Kokkien Kokki 201523.5.2015 18.00
Kokkikoulu pidätti henkeä, kun Matti Jämsén kokkasi mestaruudesta29.1.2015 07.48
Matti Jämsénin urakka: Sata kertaa helmikana28.9.2014 18.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu