Puheenaihe

Ihanat kuvat: Vilkkaalta tieltä pelastetut Rocky ja Rambo saivat uuden kodin ja nimet – "Eivät ne oikein malta olla sylissä"

Pennut olivat näin tyytyväisen oloisia Tolkkisten kissatalossa heinäkuussa.

Eija Quinlan

Kuutostieltä vastasyntyneinä pelastettujen kissanpentujen Rockyn ja Rambon uusi elämä on alkanut Sipoossa. Siellä heillä on uusi koti, uudet omistajat ja uudet nimetkin. Rocky on tätä näkyä Pablo ja Rambo on Frodo.

– Ne tuntuvat enemmän omilta, kun niillä on uudet nimet. Niillähän on jo aikamoinen historia, kertoo niiden uusi emäntä Sanni Laakkonen Uusimaa-lehdelle.

– Valitsimme nämä, koska jotenkin ne vain iskivät silmään. Ei sillä julkkisarvolla ollut meille merkitystä, hän lisää.

– Kävimme Tolkkisten kissatalossa silloin kun pennut olivat neljän viikon ikäisiä. Tiesimme, että haluamme ottaa kaksi, koska ne joutuvat olemaan päivisin yksin kotona, ja näiden kahden saamisen ehtona oli, että ne otetaan yhdessä, Laakkosen äiti Niina Siniranta kertoo Uusimaalle.

Kun katselee 15 viikkoisten kissanpentujen rauhallista oleilua, tulee mieleen kysymys, missä onni asuu? Näyttäisi olevan siellä, missä onnekkaat Rocky ja Rambo ovat.

Ne olivat vastasyntyneinä pelastuneet kuin ihmeen kaupalla vilkkaalta kuutostieltä, josta ne vietiin Tolkkisten kissataloon sijaisemon hoviin. Nyt ne ovat Tolkkisten kissatalon avustuksella löytäneet toiveena olleen yhteisen kodin.

Kissanpennut kehräävät, leikkivät ja katsovat emäntäänsä ihailevasti. Ne syövät hyvin, ovat terveitä ja nukkuvat suuren osan päivää.

– Eilen ne juoksivat paljon ja vaanivat toisiaan olohuoneessa. Pablo herättää mut aamuisin puremalla mun varpaita, Laakkonen kertoo.

– Ne eivät oikein malta olla sylissä, vähän aikaa vain. Ne pyytävät anteeksi, jos ne vahingossa raapivat. Ne tulevat lähelle ja ovat hiljaa, emäntä selittää.

Vieraisiin ne ovat ilmeisen tottuneet. Kameran räpsytys ei niitä liiemmälti haittaa, ovathan ne somejulkkispentuja.

Välillä ne katsovat vierailijaa syvälle silmiin ikään kuin viestittäen, että katso, tällaista elämä on. Elämä kantaa. Mekin selvittiin. Ja meillä on nyt hyvä olla.

Kissanpentujen nuori emäntä Sanni Laakkonen nukkuu niiden kanssa samassa huoneessa ja huolehtii niiden hoidosta.

Suuri maailma eli talon muut huoneet ovat vielä valloitettavina. Pennut pääsevät sinne aina välillä, ja karkaavatkin sinne jos ovi on jätetty raolleen, ja piiloutuvat näppärästi kaappien alle.

Jossain vaiheessa ne pääsevät valjaissa uloskin, mutta nyt vasta opetellaan valjaiden käyttöä sisätiloissa.

Valtatie kuudella toikkaroineen vastasyntyneen kissanpoikasen ja sen emon elämä oli toukokuun alussa päättyä lyhyeen. Onneksi kuitenkin kotimatkalla ollut Piia Rantala teki äkkipysähdyksen tien varteen.

– Loukkaantunut kissa raahautui tien yli. Toinen takajaloista ei toiminut ja toista silmää ei ollut, jos oikein näin. Jarrutin etten ajaisi sen yli. Sitten huomasin keskellä tietä kissanpennun, jonka otin syliini. Emokissa karkasi aidan läpi metsään, Rantala kertoi Uusimaalle.

Poliisi sai ilmoituksen pennusta, ja kuljetustehtävän saanut Loviisan poliisipartio nimesi yksinäisen selviytyjän Ramboksi. Myöhemmin lähistöltä löytyi vielä Rambon veli, joka nimettiin Rockyksi.

– Jos olet onnekas, lain vahva koura ottaa sinut suojaansa. Ja elämä kantaa, uuden mahdollisuuden antaa, Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistyksen Facebook-päivityksessä runoiltiin.

He olivat oikeassa. Elämä todellakin kantoi näitä onnekkaita, hellyttäviä pentuja.

Kissanpennuista tuli median ja somen kautta rakastettuja pikku julkkiksia, joiden elämää tahdotaan seurata.

Nuori emäntä pitää Instagram-sivua lemmikeilleen. Se löytyy nimellä @pablojafrodo. Sinne Sanni Laakkonen pyrkii aika ajoin päivittämään pentujen kuvia.

Pablon ja Frodon uudesta elämänvaiheesta kertoi ensin Uusimaa.

Pennut löytyivät keväällä

Rocky ja Rambo löytyivät toukokuun alussa valtatie kuutoselta Liljendalista.

Kissanpennut toimitettiin Loviisan kissatalon kautta Porvoon seudun eläinsuojeluyhdistykseen, jossa tarjolla oli Saara-niminen sijaisemo.

Näistä onnekkaista kissanpennuista tuli median ja somen kautta rakastettuja pikku julkkiksia.

Seuraava elämänvaihe alkoi elokuun alussa, jolloin pennut muuttivat yhdessä uuteen kotiinsa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nyt särkyy sydän! Poliisi ja vapaaehtoiset pelastivat kissanpennut valtatieltä – saivat nimekseen Rambo ja Rocky10.5.2019 09.01

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu