Puheenaihe

Koira iski hampaat silittäjän käsivarteen, kuka on vastuussa?  – Uusi opas kertoo milloin omistajan pitää korvata lemmikin vahingot

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Fine saa kyselyjä korvausvastuista erityisesti koiriin liittyen. Kuvituskuva.

Marianna Simo

Koiran omistaja voi hetkellisen huolimattomuuden seurauksena joutua kymmenien tuhansien eurojenkin korvausvastuuseen, muistuttaa vakuutus- ja rahoitusneuvonta Fine tuoreessa oppaassaan. Uusi opas, Koirien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen, antaa lemmikkien omistajille tietoa milloin on korvauksen paikka. Finen mukaan neuvontaan tulee kysymyksiä erityisesti koirien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta.

Koiran aiheuttamista vahingoista vastaa yleensä se, jonka hallussa ja valvonnassa koira vahinkohetkellä on ollut. Omistajan lisäksi koiran aiheuttamista vahingoista voi siten joutua vastuuseen esimerkiksi koiran ulkoiluttaja tai muu hoitaja. Myös alaikäinen lapsi, joka ulkoiluttaa naapurin koiraa voi joutua korvausvastuuseen, jos koira riistäytyy irti ja puree vastaantulijaa.

Korvausvastuun syntyminen edellyttää kuitenkin, että koiran omistaja on toiminut jollain tapaa moitittavasti, kuten esimerkiksi laiminlyönyt koiran kiinnipidon tai valvonnan.

Seuraavassa Finen oppaaseen nostamia esimerkkejä korvausvastuista:

Nooran sekarotuinen koira juoksenteli kesämökillä vapaana ja päätyi naapurin lammasaitaukseen, jossa se raateli kahta lammasta niin pahoin, että ne jouduttiin lopettamaan. Noora ei ollut aiheuttanut vahinkoa moitittavalla menettelyllään, koska koiraa saa taajaman ulkopuolella pitää vapaana eikä Nooran koira ollut aiemmin käyttäytynyt aggressiivisesti, minkä vuoksi olisi ollut syytä pitää koiraa kytkettynä. Rakennuskaaren perusteella Noora oli kuitenkin velvollinen korvaamaan naapurille puolet lampaiden arvosta.

Kai ulkoilutti koiraansa fleksiremmissä, mutta ei ollut lukinnut remmiä, minkä vuoksi koira pääsi vapaasti syöksymään kohti vastaan tullutta Päiviä, joka kaatui koiran hypättyä häntä vasten. Kai joutui korvaamaan Päiville kaatumisesta aiheutuneen henkilövahingon.

Juha jätti iäkkään bordercolliensa ystävänsä Liisan hoitoon lomamatkansa ajaksi. Juha unohti kuitenkin kertoa Liisalle, että koira, joka tavallisesti on kiltti ja rauhallinen, oli jo jonkin aikaa ollut ajoittain äkäinen lonkkanivelen kiputilan vuoksi. Silittäessään koiraa Liisa sattui vahingossa taputtamaan kipeää lonkkaa, jolloin koira iski hampaansa hänen käsivarteensa. Juha oli korvausvastuussa Liisalle aiheutuneesta vahingosta, koska ei ollut varoittanut häntä koiran poikkeuksellisesta käytöksestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Sannan perhe järkyttyi: Karkaileva koira tappoi lemmikkikanat – omistaja selvisi 40 euron rikesakolla3.9.2019 06.40
Suomalaiset pitävät koiraa sutta älykkäämpänä – Tutkija: "Susi on negatiivisesti leimautunut eläin"23.8.2019 21.00
Pihalta karannut koira kävi kiinni ohikulkevaan naiseen Sipoossa24.7.2019 12.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu