Puheenaihe

Pääkaupunkiseutu yhteen aikatauluun – Helsinki, Espoo ja Vantaa järjestävät Suomen suurimmat nuorisovaalit

Kuvituskuva.

Merja Turunen

Helsingin nuorisoneuvosto sekä Espoon ja Vantaan nuorisovaltuustot yhtenäistävät vaalikäytäntöjään tämän syksyn aikana. Nuorisovaalien ehdolle asettumisen ja äänestyksen alkamispäivämäärät ovat tästä eteenpäin kaikissa kaupungeissa samat. Ehdolle asettuminen alkaa maanantaina 9.9. ja äänestysvaihe 11.11. 

Helsingissä on aiemmin äänestetty edustajat yksivuotiselle edustuskaudelle, mutta tänä syksynä myös Helsinki siirtyy Espoon ja Vantaan tapaan kaksivuotiseen edustuskauteen. 

Helsinki, Espoo ja Vantaa avaavat marraskuussa ensimmäistä kertaa myös yhteisen vaalikoneen. Vaalikoneen kysymykset ovat nuorten laatimia.

– Nuorisovaalit ovat olennainen osa demokratiakasvatusta ja nuorten sitouttamista osaksi kunnallista päätöksentekoa. On tärkeää, että nuoret saavat jo varhain kokemuksia vaikuttamisesta, sanoo Helsingin nuorisopalvelujen aluepäällikkö Katri Kairimo.

Nuorisoneuvostot ja –valtuustot ovat kuntalain edellyttämiä nuorten vaikuttamiselimiä. Ne ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten ryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten nuorten etuja. Demokraattisesti valittujen nuorisovaltuustojen tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja.

Helsingin nuorisoneuvostoon valitaan 30, Espoon nuorisovaltuustoon 40 ja Vantaan nuorisovaltuustoon 20 nuorta. Seuraava kaksivuotiskausi on 2020 – 2021. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu