Puheenaihe

Next Level johdattaa Helsingin ysiluokkalaisia kohti yhteishakua – ”Tavoitteena antaa sykäys jo alkusyksystä”

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Helsinkiläisille ysiluokkalaisille suunnattu Next Level –tapahtuma järjestetään 9. – 12.9. ja 16. – 19.9. Tapahtumalla aktivoidaan nuoria pohtimaan peruskoulun jälkeisiä jatkosuunnitelmia sekä tarjotaan tukea koulujen opinto-ohjaustyöhön.

– Tavoitteena on jo alkusyksystä antaa sykäys jatko-opintojen suunnitelmiin, joita täydennetään lukuvuoden aikana tutustumisilla oppilaitoksiin sekä opettajien ja opinto–ohjaajien ohjauksella. Tapahtuman avulla ysiluokkalainen voi pohtia omia vahvuuksiaan yhteishakua ja tulevia opintoja ajatellen, toteaa pedagoginen asiantuntija Tuulia Tikkanen Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta.

Tapahtuma toteutetaan neljänä alueena niin, että jokaisella helsinkiläisillä peruskoululla on mahdollisuus osallistua siihen. Tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut lähes 4 000 ysiluokkalaista.

Next Level järjestetään Stadin ammatti– ja aikuisopiston tiloissa.

Tapahtuman tarkempi aikataulu on täällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu