Puheenaihe

Marja-Leena hyppäsi pois yt-neuvotteluiden oravanpyörästä – "Työkaveri antoi oivan neuvon 30 vuotta sitten"

Marja-Leena Haapanen on perustanut Naisten Oman Pörssiklubin ja pitää Facebookissa Sijoittajanaisten sparrausboxia.

Ihana Elämys Oy

Sijoittaminen ei ole helsinkiläisen Marja-Leena Haapasen mukaan rakettitiedettä.

– Talonpoikaisjärjellä pärjää. Riittää, että on intoa ja kiinnostusta. Perehtymään kyllä joutuu, mutta se onnistuu lukemalla, kuuntelemalla, käymällä sijoittajatilaisuuksissa ja keskustelemalla toisten sijoittajien kanssa – vaikkapa Naisten Pörssiklubin tilaisuuksissa.

Haapasen kaksi vuotta sitten perustamassa Naisten Omassa Pörssiklubissa on jo noin 80 jäsentä.

Mielenkiinto sijoittamiseen voi syttyä vaikka siitä, että huomaa tilille kertyvän rahaa.

– Kun tajuaa, ettei halua kuluttaa ihan kaikkea matkustamiseen tai vaatteiden ostoon.

Kaikille ei kuitenkaan kerry ylimääräistä rahaa.

– Olen vähän kyllästynyt siihen ikuiseen säästämispuheeseen, että jokainen pystyy pistämään sivuun kympin tai kaksi kuussa. Kaikki eivät pysty.

– Silloin voisi miettiä, että saisiko jostakin lisää rahaa. Pystyykö tekemään jotain ekstratyötä?

Haapanen aloitti sijoittamisen 30 vuotta sitten, kun hän halusi elämäänsä jotain uutta haastetta. Työkaveri sanoi, että kokeile sijoittamista.

– Pankin sijoitusneuvojaa kuuntelemalla menetin 5 000 euroa. Silloin päätin, että teen itse omat päätökseni. Aloin perehtyä alaan ja se vei mukanaan.

Vuosien mittaan Haapaselle kertyi osakesalkku.

– Olen saanut sen verran sopivaa palkkaa, että siitä on jäänyt kuukausittain hieman säästöön. Mitään en ole perinyt.

Osakesalkku nousi arvoonsa, kun Haapasen puoliso yllättäen kuoli ja työelämässä alkoi myllerrys.

– Viidensien yt-neuvottelujen jälkeen ja mieheni kuoleman myötä tuli ajatus, että tätäkö elämäni on. Päätin hypätä pois työelämästä.

– En olisi pystynyt tekemään sitä ilman osakesalkkuani.

Nyt Haapanen on jo eläkkeellä, mutta osakkeiden tuottamat osingot takaavat hänelle entisen elintason.

– Moni joutuu vastaavassa tilanteessa luopumaan autosta tai matkustelusta tai muuttamaan paikkaan, jonne ei tunne vetoa, hän pohtii.

Naisten ei Haapasen mielestä pidä väheksyä itseään sijoittajina.

– Tutkimustenkin mukaan naiset ovat parempia sijoittajia kuin miehet. Naiset perehtyvät yrityksiin, joiden osakkeita ostavat. He myös sijoittavat miehiä pitkäjänteisemmin.

Haapanen vinkkaa sijoittamaan kotimaisiin yrityksiin.

– Niitä pystyy seuraamaan mediasta. Nyt kun taantuma uhkaa, kannattaa miettiä mikä käy kaupaksi siitä huolimatta: lääkkeet, terveydenhoito, päivittäistavarat, energia.

– Ei kannata miettiä vaikeita toimialoja kuten rahoitusalaa tai tietotekniikkaa, jos ei niitä tunne, Haapanen neuvoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Jopa 250 työpaikkaa voi hävitä – OP aloittaa isot yt-neuvottelut20.8.2019 09.58
Raju yt-pommi K-ryhmältä – 1500 ihmistä joutuu jännittämään, liki 200 saamassa potkut13.8.2019 15.28

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu