Puheenaihe

Pysäköinnintarkastajat kertovat: Tällaista kuraa ja uhkailua joudumme sietämään – Toni Lundenin jalan päälle ajettiin Helsinki-Vantaalla

Vantaan kaupungin pysäköinnintarkastajat Ufuk Bozbiyik ja Toni Lunden ovat työskennelleet alalla noin viisi vuotta. Uran alussa molemmat ajelivat huoletta pimeälläkin yksin. Nykyään se ei ole mahdollista, koska uhka- ja väkivaltatilanteet ovat kasvaneet. He saavat pian takkeihinsa kamerat.

Marika Lumme

Vantaan kaupungin pysäköinnintarkastaja Toni Lundenin jalan yli ajettiin kesken työpäivän viime kesänä Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

– Olin menossa pyytämään kuljettajaa siirtämään auton pois kielletystä pysäköintipaikasta, jolloin hän päättikin lähteä ajamaan ja ajoi jalkapöytäni päältä. Lunden sanoo Vantaan Sanomille.

Tapaus ei ollut ensimmäinen, kun Lundenin päälle on ajettu. Tikkurilan terveysaseman pysäköintipaikalla asiakas peruutti hänen jaloille.

Kolmen viikon sairauslomalle Lunden joutui olkapäävamman vuoksi jouduttuaan painiin yhden pysäköintivirhemaksuun tyytymättömän asiakkaan kanssa. Fyysistä väkivaltaa tapahtuu Lundenin kuitenkin harvemmin. Sanallista uhkailua viikoittain.

– Toivottavasti tulet vapaa-ajalla vastaan. Se on paras heitto. Pahinta on, että sanallisiin uhkailuihin tottuu, hän toteaa VS:lle.

Lundenin työpari Ufuk Bozbiyik on joutunut kerran turvautumaan turvasumuttimeen.

– Asiakas tuli potkimaan autoa ja hyökkäsi sen jälkeen suoraan päälle.

Bozbiyikinin polvessa oli pitkään mustelma, kun toinen asiakas heitti auton ikkunasta laturin häntä päin.

– Mene sinne mistä olet tullutkin. Tämän kuulen usein, Bozbiyikin sanoo Vantaan Sanomille.

Vantaan kaupunki ottaa marraskuussa käyttöön kamerat, jotka kiinnitetään pysäköinnintarkastajien takkeihin. Kameroiden toivotaan vähentävän pysäköinnintarkastajiin kohdistuvaa väkivaltaa.

– Odotukset ovat kovat. Kameroita on testattu Turussa ja kokemukset ovat olleet todella hyviä, Lunden sanoo.

Kameroiden ideana on, että pysäköinnintarkastaja voi laittaa nauhoituksen päälle, jos tilanne on uhkaava.

– Tällä hetkellä asiakkaat kuvaavat usein minua, jos kokevat etteivät ole tehneet mitään väärää, Lunden sanoo.

Pysäköinnintarkastajien esimies, pysäköinninvalvoja-lakimies Minna Kytölä on erittäin huolestunut pysäköinnintarkastajien kokemasta väkivaltaisuudesta.

– Jo sanallinen uhkailu on väkivaltaa, eikä kenenkään pidä turtua siihen, Kytölä painottaa VS:lle.

Kytölä pitää harmillisena, että Vantaan kaupungin pysäköinnintarkastajien työ rinnastetaan yksityisten parkkifirmojen toimintaan.

– Tästähän ei suinkaan ole kyse. Me toimimme poliisin alaisuudessa ja lähtökohtanamme on huolehtia turvallisuudesta. Yksityiset pysäköintiyritykset toimivat eri lähtökohdista, hän sanoo.

Kytölä arvelee ihmisten tietämättömyyden eri toimijoiden toimintatavoista vaikuttavan ikävään käytökseen. Hän huomauttaa, että kaupungin alueella suojatien eteen pysäköidyn auton siirtäminen voi pelastaa jonkun hengen.

Tämän jutun julkaisi ensin Vantaan Sanomat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu