Puheenaihe

Vanhemmille tarjotaan nyt pika-apua erotilanteisiin – keskenään puhumattomat ex-puolisot kuormittavat sosiaalityöntekijöitä

Kallion perhekeskuksessa vietettiin torstaina avointen ovien päivää.

Johanna Erjonsalo

Parisuhteen päättyminen tuo monenlaisia muutoksia ja vaikuttaa sekä vanhempien että lasten elämään.

Itäkadun perhekeskuksessa aloitti alkuvuonna eron ensiapupiste, josta saa tukea, neuvoja ja ohjausta lapsiperhepalveluihin. Ero voi olla jo vireillä tai vasta mietintäasteella.

Syksystä alkaen eron ensiapupiste on toiminut viikoittain Kallion perhekeskuksessa. Itäkadun pisteen jatkosta ei ole tehty päätöstä.

Lastenvalvoja ja palveluiden kehittämisestä vastaava Linda Niininen Helsingin perheoikeudellisesta yksiköstä kertoo, että Itäkeskuksessa on ollut 3–8 kävijää kerralla ja Kalliossa muutamia, sillä tieto Kallion pisteestä ei ole vielä levinnyt.

– Paikalle voi saapua ilman ajanvarausta ja asioida halutessaan anonyymisti, sillä asiakastietoja ei kerätä.

Eroneuvontapisteessä on tarjolla apua erokriisiin.

– Lastenvalvojalle on jonot tosi pitkiä ja jos ajan saa vaikkapa kolmen kuukauden päähän, siinä ajassa ehtii tapahtua jo paljon asioita, Niininen sanoo.

– Pisteessä voidaan ohjata heti saatavilla oleviin palveluihin, koska niitäkin on Helsingissä paljon. Saatavilla on psykososiaalista tukea, kuten perheasioiden sovittelijat, joiden kanssa voi pohtia esimerkiksi, millaisen sopimuksen vanhemmat haluavat lasten tapaamisesta lastenvalvojalla tehdä ja miten lasten näkökulma otetaan erossa huomioon.

Pisteessä voi myös asioida, vaikka erosta olisi jo 10 vuotta.

– Oleellista on, että henkilöllä on jotain eroon liittyvää, mikä häntä askarruttaa ja johon hän kaipaa apua.

Ensiapupisteessä ovat auttamassa ammattilaisia, kuten lastenvalvoja sekä eri järjestöjen edustajia yhdessä. Niininen kertoo, että avun tarpeita on hyvin erilaisia, joku kaipaa kriisitilanteeseen kuuntelijaa, ja joku kaipaa vastausta juridiseen kysymykseen.

Lastenvalvojalle ei voi varata aikaa paikan päällä, mutta neuvoja annetaan siihen, mistä ajan saa varattua ja miten käyntiin kannattaisi valmistautua.

Äskettäin kaupungin lapsiperheiden palvelutarpeen arviointiyksikkö kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidesivulla, että eroriidat ovat pahentuneet. Joskus tilanne tulehtuu niin, että vanhemmat haluaisivat käydä kaiken keskustelun lasten asioista sosiaaliviranomaisten välityksellä. Sosiaalityöntekijää on saatettu vaatia jopa hakemaan lapsi toisen vanhemman luota tapaamiseen.

Niininen ei osaa sanoa, ovatko vanhempien väliset riidat lisääntyneet, mutta lastensuojeluun kyllä otetaan riidoissa herkemmin yhteyttä kuin aiemmin.

– Valitettavasti konflikteissa vanhempi saattaa myös teettää perusteettomasti lastensuojeluilmoituksen toisesta.

Eroavia vanhempia Niininen neuvoisi siten, että apua ja tukea kannattaa hakea.

– Ero on aina kriisi, vaikka ei olisi riitaakaan. On tärkeää pystyä erottamaan vanhemmuus menneestä parisuhteesta ja lasten vuoksi säilyttää vuorovaikutus puolisoiden välillä.

Tukea ja tietoa

Eron ensiapupiste palvelee Kallion perhekeskuksessa (Toinen linja 4 C) keskiviikkoisin kello 15.30–18.

Itäkadun perhekeskuksessa eron ensiapupiste on ainakin vielä ensi keskiviikkona kello 15.30–18.

Perheoikeudellisten asioiden yksikköä voi seurata Facebookissa www.facebook.com > hakusana Helsingin perheoikeudelliset asiat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Akvaariokalat oudon eroriidan uhreina – kuolivat hypättyään pois vedestä26.1.2018 06.41
145 880 ilmoitusta lastensuojeluun ja 18 544 lasta sijoitukseen vuoden aikana – professori herättelee huomaamaan karut tilastot4.6.2019 15.38
Näin karu voi olla suomalainen avioero: Viina vie miehiä, ja lääkkeitä syödään eniten juuri ennen eropäivää14.8.2018 09.08
Härski ilmiö yleistyy eroriidoissa: Aseena seksivideot ja pusukuvat – "Moni järkyttyy siitä, mihin eksä pystyy"10.8.2017 06.55
Vantaa nokittaa korottamalla sosiaalityöntekijöiden palkkaa Helsingin vanavedessä – näin suuri korotus napsahtaa lokakuussa11.9.2019 14.36
Sossun asiakas voi nyt myös maksaa neuvoista – Yrityksen perustanut: "Urakkahinta sovitaan erikseen"20.2.2019 19.45
Aikuistunut isosisko tilasi omat lastensuojelupaperinsa ja järkyttyi – hämmästelee nyt Hesarissa, miten sosiaalityöntekijät tukivat juoppoja vanhempia lasten kustannuksella3.5.2019 10.31
Lastenvalvojien puhelin tukossa – isyyden selvitykseen kutsutaan nyt kirjeitse19.1.2015 12.48
Lapset ja alastonkuvat eroriitojen aseina – poliisi: ”lähes päivittäistä”23.6.2015 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu