Puheenaihe

Tämä kolari hakee vertaistaan Suomessa: Jussi törmäsi peuraan maantiepyörällä – "En ehtinyt kissaa sanoa"

Mutkaista Kytäjäntietä pidetään vaarallisena.

Arkisto / Riikka Nyman

– Kaikki kävi niin nopeasti, etten ehtinyt kissaa sanoa, sanoo hyvinkääläinen Jussi Rautiainen, joka joutui melko uskomattomalta kuulostavaan tilanteeseen reilu viikko sitten kotimatkallaan.

Hän ajoi maantiepyörällään kolarin peuran kanssa.

Asiasta uutisoi Aamuposti.

Hämärä oli jo laskeutumassa, kun Rautiainen polki työstä kotiinsa Kytäjälle. Vauhti oli reipas, sillä hän oli vetämässä jo loppukiriä.

Rautiainen ehtinyt edes oikein tajuta, mitä seuraavaksi tapahtui.

– Peura oli yhtäkkiä siinä edessä. Hetken näytti siltä, että se tulee minua kohti suoraan päälle, Rautiainen kertoo Aamupostille.

Säikähtäneen eläimen sorkat sutivat hurjasti asfaltilla, kun se yritti parhaansa mukaan väistää. Rytäkässä Rautiainen törmäsikin eläimen kylkeen.

– Onneksi vauhtini ei pysähtynyt kuin seinään, sillä silloin olisin lentänyt ensin pyöräni sarvien ja sitten peuran yli asfalttiin.

Pyörä sai kimmokkeen peuran kyljestä, minkä seurauksena Rautiainen pyörineen ajautui tien vierustan ojaan.

– En lopulta edes kaatunut, vain polvessa tuntui hieman kipua.

Myös peura jatkoi Rautiaisen mukaan matkaansa sen näköisenä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun kaikesta selvittiin vähin vammoin, on tapahtumaan helppo suhtautua huumorilla.

– Tyttären kommentti oli, että hänestä on epäreilua, että isä pääsi niin läheltä koskemaan peuraan, Rautiainen virnistää.

Tosin hän arvelee, että peuran versio tapahtumasta voi olla toinen.

Peura oli iso ja sarvipäinen, joten huonomminkin olisi voinut käydä.

– Moottoripyöräilijän vauhdilla tilanne olisi ollut varmasti toinen, hän toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu