Puheenaihe

Irwinin 30 vuotta vanha kappale joutui JSN:n hampaisiin – "Saatesanojen kanssa ihmisarvoa loukkaava"

Irwin Goodmanin ralli vuodelta 1989 oli saatesanoineen liikaa Julkisen sanan neuvostolle. 

Propromotion

Julkisen sanan neuvosto on antanut huomautuksen Järviradiolle journalistin ohjeiden rikkomisesta. Langettava päätös tuli tällä kertaa yllättävässä yhteydessä: laulaja Irwin Goodmanin (1943–1991) reippaan rallin saattelemana. Kappale on ilmestynyt vuonna 1989.

Järviradio soitti viime huhtikuussa Irwinin kappaleen Mutakuono, lakupelle. Kappale soitettiin musiikkiohjelmassa, jonka juontaja luki kappaletta toivoneen henkilön viestin: ”Perussuomalaisten toimesta Suomi takaisin”. 

Neuvosto toteaa, että tässä tapauksessa kappaleen ja saatesanojen yhdistelmä loi maahanmuuttajavastaiseksi tulkittavan kokonaisuuden, joka oli ihmisarvoa loukkaava ja etnistä alkuperää halventava. 

– Vaikka radio-ohjelman sisältönä olisi kuuntelijatoiveiden toteuttaminen, tiedotusvälineen on käytettävä journalistista harkintaa siinä, mitä se julkaisee, JSN muistuttaa.

Järviradion päätoimittajan Markku Mäenpään mukaan radiokanava toteuttaa pääsääntöisesti kaikki vastinetta vastaan esitetyt kuuntelijoiden kappaletoiveet ja toivojien esittelytekstit luetaan radiossa sensuroimatta, poikkeuksena epäasialliset esittelytekstit. 

Päätoimittajan mukaan Järviradio ei ole historiansa aikana koskaan joutunut käyttämään musiikkiteoksiin kohdistunutta harkintavaltaa. Jos journalistista harkintavaltaa on käytetty, on harkinta koskenut kuuntelijoiden lähettämiä saatetekstejä.

Mäenpään tulkinta asiasta ei kuitenkaan vakuuttanut Julkisen sanan neuvostoa, joka antoi Järviradiolle huomautuksen äänestyspäätöksen 11–1 jälkeen. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kuvat: Irwin Goodmanin tunnetuksi tekemä työsiirtola on nyt hostelli – "Vahvasti luotan, että tämä menestyy"23.11.2016 05.55
Irwinin kuolemasta tasan 25 vuotta – Muistatko yhä "Rentun" parhaat biisit?12.1.2016 19.20
Tavastialla muistetaan sydänsairaita, Rymy-Eetussa Irwiniä - katso viikon keikat26.8.2013 11.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu