Puheenaihe

Lukio-opetus rukataan uusiksi – "Lukio on koko elämää varten, ei ylioppilaskirjoituksia varten"

Ressussa keskustelivat myös Tessa Manula Helsingin Medialukiosta, Shadi Fahandezh Etu-Töölön lukiosta, Siiri Varis Sibelius-lukiosta ja Dan Cederlöf Gymnasiet Lärkanista.

Anna Masanti

Helsingin kaupungin lukioiden opetussuunnitelma uudistuu. Elokuussa 2021 lukiotaipaleensa aloittavilla on jo uusi opetussuunnitelma.

– Lukio-opiskelun sitä ennen aloittaneet vievät opintonsa loppuun nykyisen opintosuunnitelman mukaan, eli uusi opintosuunnitelma otetaan käyttöön ikäpolvi kerrallaan, kertoo Helsingin kaupungin lukioiden lukiokoulutuksen päällikkö Mervi Willman.

Uutta on se, että lukiolaiset ovat vahvasti mukana uudistustyössä, heitä kuuluu opetussuunnitelmatyön työryhmiin.

Lukio-opetuksen muutoksia ruotivassa keskustelutilaisuudessa Ressun lukiossa mukana ollut Willman huomasi, että lukiolaiset miettivät vakavasti tulevaisuuttaan ja odottavat, että opiskelu antaa heille avaimia myös työelämään.

– Lukio on koko elämää varten, ei ylioppilaskirjoituksia varten. Ei opiskella vain sen takia, että osattaisiin derivointi- ja pilkkusäännöt ja muita tiedollisia asioita. Lukiossa opitaan monia tulevaisuuden taitoja, kuten vuorovaikutustaitoja, joilla pärjää elämässä eteenpäin.

– Joku saattaa sanoa, että nämä z-sukupolven lukiolaiset lähtisivät minä-ajatuksesta eli yksilöllisyydestä. He kaipaavat kuitenkin myös yhteisöllisyyttä, Willman jatkaa.

Tavoitteena on myös, että opiskelijat voisivat vaikuttaa enemmän omiin opintoihinsa, niiden järjestämiseen ja arvioimiseen.

– Se voi toteutua vaikka siten, että kun uusi kurssi tai opintojakso alkaa, niin opettaja suunnittelee yhdessä opintoryhmänsä kanssa, että onko jaksolla esimerkiksi koetta ollenkaan, vai käytetäänkö vertais- ja itsearviointia.

Opetuksen uudelleensuunnittelun taustalla on elokuussa voimaan tullut uusi lukiolaki. Uusi opetussuunnitelma tulee myös vahvistamaan oppilaiden ohjausta lukioissa. Kaupunki on jo lisännyt opinto-ohjaajien määrää. Yhdellä opinto-ohjaajalla on aikaisempaa vähemmän opiskelijoita ohjattavanaan.

– Tulee niin sanottu jälkiohjausvelvoite, eli lukion päättymisen jälkeen oppilaalla on oikeus vielä vuoden ajan saada lukiostaan ohjausta niin halutessaan, jos ei ole saanut opintopaikkaa, Willman kertoo.

Uusi lukiolaki korostaa yhteistyötä työelämän, yritysten ja korkeakoulujen kanssa sekä kansainvälisyyttä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu