Puheenaihe

Metroasemien puhelinten latauspaikat viivästymässä – "Rautatientorin vesivahinko on työllistänyt ihmisiä"

Rautatieaseman Kompassitorille asennettiin viime vuonna yleiseen käyttöön tarkoitettuja latauspisteitä.

Johanna Erjonsalo

Matkapuhelimen lataamiseen tarkoitettujen pistorasioiden asennus viivästyy todennäköisesti Helsingin metroasemilla.

Latauspisteitä asennetaan Ruoholahdesta itään 17 asemalle. Jokaiselle asemalle tulee todennäköisesti yksi pistorasia ja kaksi USB-pistorasiaa.

– Työ on nyt suunnitteluvaiheessa. Emme ole täysin aikataulussa, koska Rautatientorin metroaseman vesivahinko on työllistänyt ihmisiä. Tavoite on, että pistorasiat asennetaan tämän vuoden aikana. Se saattaa venyä kuitenkin ensi vuoden puolelle, kertoo HKL:n metroasemista vastaava isännöitsijä Anne Mannerkorpi.

Pistorasiat sijoitetaan lippuhalliin, johon pääsee ilman matkalippua. Tarkoitus on, että matkustaja voi ladata mobiililaitteensa tyhjentyneen akun, jotta hän saa virtaa lipun ostamista varten.

HKL asensi viime vuonna kokeilumielessä latauspaikan Rautatieasemalla sijaitsevan Kompassitorin seinään.

Ajatus julkisiin tiloihin sijoitetuista latauspisteistä on lähtenyt muun muassa valtuustoaloitteesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Rautatientorin hissit pois käytöstä jopa ensi kevääseen – korjaaminen ei ole vielä edes alkanut: "Luhistunut kuilu on vaarallinen paikka"20.9.2019 06.15
Rautatientorin metroasema avataan tänään – hissit pois käytöstä "mahdollisesti vielä pitkään", katso vaihtoehtoreitit tästä26.8.2019 00.55
Helsinki kohdisti katseensa Malmin kenttään ja muille uusille rakentamisalueille – "Itämetron jatkeen rakentaminen alkaa aikaisintaan 2030-luvulla"7.10.2019 19.30
Vesikaaos jatkuu Rautatientorin metroasemalla – pysyy toistaiseksi suljettuna23.8.2019 17.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu