Puheenaihe

Yläastekaverit ja opettaja murskasivat Jannika B:n itseluottamuksen – "Haukuttiin Dumbo-korviksi ja syöpäläiseksi"

Jannika B

Toni Tervo

Jannika B on ihailtu artisti, joka on levyttänyt useita hittejä, nähty televisio-ohjelmissa ja ollut ehdolla Emma-palkinnon saajaksi.

Jos hänelle olisi sanottu niin yläasteella, hän ei sitä todennäköisesi olisi uskonut. Teini-iässä nuorelta Jannikalta nimittäin vietiin itseluottamus moneksi vuodeksi.

– Yläaste oli minulle vaikeinta aikaa. Minua haukuttiin silloin koulussa muun muassa Dumbo-korviksi ja syöpäläiseksi. Nuoret osaavat aina löytää ne pahimmat sanat, joilla satuttaa. Siinä iässä vielä etsii omaa paikkaansa ja voit kuvitella kuinka kova paikka nuorelle tytölle oli kuulla tuollaista omasta ulkonäöstä, laulaja kertoo.

Eräs satuttavimmista asioista tuli kuitenkin naisen laulunopettajalta.

– Musiikinopettajani purskahti nauruun kun aloin ääni väristen jännittyneenä laulaa hänen edessään. Laulu kuulosti varmasti oikeastikin hassulta, mutta tilanne vei minulta itseluottamuksen laulamiseen moneksi vuodeksi. Silloin jäljelle jäi vaan tanssi, mutta sekin minulta vietiin pian. Sain kuulla, että minulla ei ole ammattibalettitanssijan kroppaa, joten lopetin senkin.

Vuosien varrella itseluottamus kuitenkin pikkuhiljaa palasi. Jannika uskaltautui jälleen laulamaan ja jopa esittämään musiikkiaan muille. Tuli omakustanteet ja Idols sekä sitä seurannut tähteys.

– Olen jättänyt elämässä minulle rakkaita asioita pois muiden ihmisten sanojen vuoksi. Päätin, että en tee niin enää koskaan. laulaja toteaa itsevarmasti.

Hyvä osoitus naisen itsevarmuudesta on päätös osallistua Tanssii Tähtien kanssa -kilpailuun, jossa hän altistaa tanssitaitonsa koko Suomen nähtävillä. Enää häntä ei kuitenkaan niin paljon jännitä.

– On tuntunut niin hyvältä palata taas tanssin pariin. Alotin ohjelman myötä myös jälleen aikuisbaletin, joka sekin on ollut super ihanaa, hän hehkuttaa.

– Tähän mennessä tansseista suosikkini on ollut tango. Olen kuitenkin innoissani, että pääsen ylipäätänsä oppimaan uutta. Vaikka on se välillä rasittavaakin, kun huomaa ettei kroppa aina toimi niin kuin kuvittelisi, hän hymyilee,

Ensi sunnuntaina TTK-lähetyksen teemana on tanssi ja tarinat. Jannika B:n ja tämän parin Aleksi Seppäsen esitys tulee olemaan samba, jossa taustalla on Jannikan epävarmuuden kokemukset ja niistä nouseminen.

– Tarkoitus on mennä asiaan ilon kautta. Sama se miten se pylly ja lanteet heiluvat, kunhan itse on tyytyväinen, hän nauraa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu