Puheenaihe

Helsingin kaupunki kannustaa pihatöihin: ”Nyt on hyvä aika karsia tonteilta rönsyilevää kasvillisuutta”

Kuvituskuva.

Helena Mannila

Helsingin kaupunki kertoo saavansa säännöllisesti yhteydenottoja liikkumista ja liikennettä haittaavasta kasvillisuudesta. Pensasaidat peittävät näkyvyyttä risteyksissä ja portin pielissä, eivätkä kadun ylläpidossa käytettävät koneet mahdu hoitamaan väyliä.

Helsingin kaupunki haluaa muistuttaa, että tonteilla kasvavien puiden ja pensaiden hoito– ja kunnossapitovastuu on aina kyseisen kiinteistön haltijalla tai tontinomistajalla. Pihalla ja tontilla kasvavia puita ja pensaita ei saa päästää rönsyilemään tontin ulkopuolelle, vaan ne pitää leikata ajoissa. Puut ja pensaat eivät saa peittää liikennemerkkejä tai kadunnimikilpiä.

Vain omalla tontilla kasvavia tai oman tontin puolelle ulottuvia puiden oksia saa karsia. Jos puu kasvaa naapurin tontilla, sen oksien poistamisesta tulee neuvotella naapurin kanssa.

– Nyt on hyvä aika karsia tonteilta rönsyilevää kasvillisuutta, tiedottaa Helsingin kaupunki.

Kaupunki suosittelee ammattilaisen palkkaamista, jos puiden kaataminen tai korkealla olevien isojen oksien karsiminen on tarpeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu