Puheenaihe

Kuvat: Yli 50 katutaideteosta värittää betonista Itä-Pasila – 34 metriä korkea Ilmatar on todellinen katseenvangitsija

Jaakko Blomberg esitteli Kasöörinkadun Pihakatu-maalausta, jonka tekemiseen osallistuivat kymmenet Pasilan asukkaat.

Päivi Tuovinen

Itä-Pasilasta on tullut viime vuosina mainettaan värikkäämpi kaupunginosa. Harmaat betoniseinät ovat saaneet pintaansa muun muasssa sarjakuvista ja kännykkäpeleistä tuttuja hahmoja, erilaisia tunteita näyttäviä ihmisiä ja abstrakteja muotoja. Taideteoksissa otetaan myös kantaa yhteiskunnan ilmiöihin.

Katutaideyhdistys Helsinki Urban Art aloitti toimintansa Itä-Pasilassa keväällä 2017. Teoksia on maalattu noin 50.

– Pasila kaipaa väriä etenkin talven harmaudessa. Tämä on hyvä paikka katutaiteelle, koska kaksikerroksisen kansirakenteen takia Pasilassa on hyvin paljon seiniä. Haluan nähdä seinät mahdollisuutena, sanoo yhdistyksen tuottaja Jaakko Blomberg.

Haastattelun aikana useampikin asukas käy sanomassa Blombergille, että maalaukset ovat hyvä asia.

– Jatkakaa samaan malliin, ohikulkija huikkaa vastavalmistuneen Pihakatu-maalauksen luona Kasöörinkadulla.

Pihakatu-maalaus kuvaa Pasilan luontoa. Eläimiä ovat olleet maalamassa muun muassa lähitalojen asukkaat.

5541762-n.jpg

Kuva: Päivi Tuovinen

Taideteoksiin on saatu luvat joko kaupungilta tai rakennusten omistajilta. Suurin maalaus, 34 metriä korkea Ilmatar on esimerkiksi kokonaan kerrostalon omistaman Saton rahoittama. Blomberg toivoo, että rahoitusta toimintaan tulisi jatkossa myös Helsingin kaupungilta.

Suurin osa taiteilijoista tulee Pasilaan Suomen ulkopuolelta, kuten Unkarista ja Itävallasta. Syy liittyy rahoitukseen.

– Olemme saaneet paljon avustusta eri maiden suurlähetystöiltä. Pyydämme sitten taiteilijoita niistä maista. He tulevat mielellään. Taiteilijoilla on täällä melko vapaat kädet maalata. Emme tee tilaustöitä, Blomberg kertoo.

5541766-n.jpg

Katutaideyhdistyksellä on galleriatilat Itä-Pasilassa. Kuva: Päivi Tuovinen

Kaikkia seiniä ei luonnollisesti maalata umpeen.

– Esimerkiksi ajalle tyypillistä lautabetonia on syytä jättää esiin.

Jatkossa Blomberg haluaisi maalata Itä-Pasilassa myös sisätiloja.

– Parkkihalleissa on ympärillä neljä seinää. Se antaa mahdollisuuden suurin kokonaisuuksiin. Haluaisin tehdä taidetta myös esimerkiksi päiväkoteihin. Lisäksi suunnitelmissa on valotaidetta tai kokonainen festivaali.

5541777-n.jpg

Ilmatar on 34 metriä korkea. Kuva: Päivi Tuovinen

Katutaideyhdistys järjestää noin kerran kuussa opastettuja taidekierroksia Itä-Pasilassa.

– Niistä ovat kiinnostuneet etenkin turistit, jotka etsivät vaihtoehtoista Helsinkiä. Kerran ranskalaiset turistit tilasivat taksin Pasilan K-marketin eteen ja kuski kysyi, ”oletteko aivan varmoja.”

Kierroksia voi tehdä myös omatoimisesti.

– Täällä näkyy paljon koululaisryhmiä. Tämä on halpa vaihtoehto retkelle.

5541773-n.jpg

Kuva: Päivi Tuovinen

Viime kesänä katutaideyhdistys avasi galleria-tilan Kasöörinkadulle. Se on auki torstaista perjantaihin. Tiloissa järjestetään myös katutaidetyöpajoja, jossa eri-ikäiset pääsevät tekemään taidetta.

– Lähialueen kymmenvuotiaat lapset käyvät täällä ilman vanhempiaankin maalailemassa. Yleensä jo seitsemänvuotiaalla riittää voimaa painaa spray-pullon suutinta. Tänä syksynä olemme tehneet yhteisöllistä taidetta muun muassa läheisen palvelutalon vanhusten kanssa. On mukava tuoda taidetta Itä-Pasilaan, koska se on vähän unohdettu alue, joka ei ole tunnettu kulttuurista. Pienelle alueelle on saatu paljon maalauksia.

 

LUE LISÄÄ: Helsingin Uutisten Pasila – pääkaupungin uusi keskusta -erikoisliite on ilmestynyt!

Liite valottaa Pasilan historiaa, nykyhetkeä sekä tulevaisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Arkkitehti kertoo syyt, miksi Tripla valmistui 1,5 vuotta etuajassa – "Sitä ihmeteltiin myös ulkomailla"17.10.2019 06.45
Jättimäinen kauppakeskus huolestutti 8-lapsisen perheen äidin – Sacdiyo, 41: "Itä-Pasilassa liikkuu muitakin kuin tuttuja kasvoja"19.10.2019 20.10
Anne-Marie, 49, ihastui Triplan 10. kerroksen asuntoonsa välittömästi – "Näihin maisemiin ei hetkessä kyllästy!"16.10.2019 06.50
Kontulaan uusi maamerkki? – Lähes 700-neliöisen muraalin suunnitteluun kysytään ideoita asukkailta9.9.2019 06.50
Jälleen uusi seinämaalaus valmistui Helsinkiin – "Surrealistista twistiä"2.10.2018 18.05
Koirapuiston aidassa olevat aukot nostattivat huolen – puistovastaava: "Koira on aina omistajan vastuulla"21.10.2019 07.05
Kuva: Juna-asema sai yhden Helsingin suurimmista katutaideteoksista9.10.2017 17.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu