Puheenaihe

Unicafe etsii korvaajia myös soijalle ja riisille – "Riisin poisjättämistä jo kokeiltiin, mutta se ei onnistunut"

Opiskelijalounasravintola Unicafe vähentää riisin ja soijan käyttöä. Tällä viikolla se ilmoitti luopuvansa naudanlihasta. Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistamien Unicafe-ravintoloiden ilmoitus luopua naudanlihasta on aiheuttanut kuuman ruokakeskustelun. Unicafen liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki kertoo, että nautaa ei korvata ulkomailta tuodulla soijalla.

– Naudanliha korvataan 100-prosenttisesti kotimaisella possulla, kanalla ja kasvisproteiinilla.

Unicafe-ravintoloissa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita. Lisäksi käytetään kokonaan kotimaista perunaa, maitoa ja juureksia.

Ulkomaisten tuotteiden osuus on silti edelleen merkittävä. Yliopiston neljällä kampuksella ja Kaivopihan lounasravintolassa käytetään espanjalaista täysjyväriisiä ja italialaista pitkäjyväriisiä.

Soijarouheen ja soijasuikaleiden alkuperämaa on Serbia.

– Suosimme suomalaista, mutta toki riisin ja soijan lisäksi esimerkiksi kastikkeissa käytetään tomaattimurskaa, josta osa tulee ulkomailta. Myös hedelmiä tulee talvella ulkomailta, toteaa Pihlajamäki.

Omenat tulevat tähän vuodenaikaan Ranskasta, appelsiinit Espanjasta ja banaanit Perusta. Alkuperämaa vaihtuu satokauden mukaan.

Hankintamäärät ovat Pihlajamäen mukaan liikesalaisuuksia.

– Emme ole valmiita antamaan tarkkoja kiloja kilpailijoidemme saataville, mutta perunan osuus on 58 prosenttia, riisin 38 ja pastan kolme prosenttia.

Pihlajamäki ei osaa sanoa, kuinka suuri osa Unicafen käyttämistä raaka-aineista tulee ulkomailta, mutta niiden käyttöä on viime vuosina pyritty vähentämään, erityisesti riisin.

– Olemme kokeilleet riisin jättämistä kokonaan pois. Siitä tuli kuitenkin niin paljon asiakaspalautetta, ettei se ollut onnistunut kokeilu. Riisi on ehdottomasti ilmaston kannalta heikko vaihtoehto, jatkaa Pihlajamäki.

Keskustan opiskelijajärjestö Tampereella vetosi tällä viikolla opiskelijalounaita tarjoavan Juveneksen ravintoloihin, jotta ne puolittaisivat ulkomaisen ruuan käytön ensi vuoden loppuun mennessä. Keskustaopiskelijat toivoivat, että riisi ja soija korvattaisiin kotimaisilla vaihtoehdoilla. Riisin tilalle sopisi esimerkiksi peruna.

Pihlajamäki suhtautuu opiskelijoiden vetoomukseen positiivisesti.

– Se on ilman muuta järkevä suunta. Riisi on haastava. Opiskelijalounaan hintaraami on kuitenkin niin tiukka. Perunaa lukuun ottamatta kaikki on kalliimpaa kuin riisi.

Riisin lisäksi myös soija on poistuvien raaka-aineiden listalla.

– Vähennämme jatkuvasti soijan osuutta. Pohdimme parhaillaan myös, miten saamme vähennettyä riisiä, joten suunta on sama, Pihlajamäki sanoo viitaten Tampereella tehtyyn vetoomukseen.

Opiskelijalounas maksaa 2,60 euroa.

Tampereen keskustaopiskelijoiden tempauksella oli ilmeinen tarkoitus toimia vastavetona Unicafen uutiseen lopettaa ilmastosyistä naudanlihan käyttö ensi helmikuussa.

Pitäisikö yliopiston Unicafessa siirtyä kokonaan kasvisruoan tarjoamiseen?

Ei
82% (125 ääntä)
Kyllä
18% (28 ääntä)
Ääniä yhteensä: 153

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Helsingin yliopiston ravintoloiden päätös lopettaa naudanlihan käyttö poikii palautetta – "On ilmaistu mielipahaa"15.10.2019 19.30
Helsinki selvittää kasvijuomien tarjoamista aterioilla – kokoomusvaltuutettu lopettaisi maidon tarjoamisen turhana30.9.2019 19.05
Kouluruokailuun lisätään yksi kasvispäivä ja punaista lihaa korvataan järvikalalla – päättäjät pohtivat huomenna lihan ja maidon kulutuksen puolittamista Helsingissä24.9.2019 16.37
Kasvisruokaa joka päivä tarjolle lukioihin ja ammattikouluihin – ruokasuosituksessa kiinnitetään huomiota myös ruokahävikkiin10.10.2019 20.54

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu