Puheenaihe

Ylen aamu-tv täysremonttiin – maanantaista alkaen kaikki on toisin nimeä myöten

Ylen uudistuneessa aamussa juontajana toimii edelleen muun muassa Nicklas Wancke.

Päivi Tuovinen

Ylen aamu-tv:n ilme muuttuu täysin ensi maanantaista alkaen, Yle tiedottaa. Studio ja lavastus on laitettu uusiksi ja ohjelman nimikin on muutettu, se on yksinkertaisesti Ylen aamu.

Ylen aamuissa on tarkoitus jatkossa keskittyä yhä syvemmin uutisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin, joista keskustellaan niistä kiinnostavien vieraiden kanssa. Myös uutisankkurit osallistuvat aiempaa enemmän studion keskusteluihin. Juontajapareina ovat Tommy Fränti ja Rosa Kettumäki sekä Milla Madetoja ja Nicklas Wancke.

Ylen päällikkö Reeta Kivihalme kertoo, että uudistus on tehty, koska kyselyjen mukaan ihmiset kaipaavat aamulla nimenomaan uutissisältöjä ja niiden syventämistä sekä uusia näkökulmia.

Ylen uusi aamuohjelma kuvataan studiossa, joka on täysin uusittu lattioita, skriinejä, kalusteita ja valaistusta myöten. Studiossa on esimerkiksi 30 metriä saumatonta lediseinää, joka vaikuttaa oleellisesti Ylen aamun ilmeeseen ja ilmaisuvoimaan. Mallia uuteen studioilmeeseen on haettu muista Pohjoismaista ja Britanniasta.

Kokonaisuudessaan Ylen aamun uudistus on maksanut Kivihalmeen mukaan alle miljoona euroa, joista noin puolet on mennyt tekniikkaan ja laitehankintoihin. Vuonna 1997 alkaneen Ylen aamu-tv:n keskimääräinen katsojaluku on ollut viime aikoina noin 250 000 per aamu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu