Puheenaihe

Murhatun Vilja Eerikan, 8, raju kohtalo esille tv-sarjassa – IS: Nämä jäivät rehtorin viimeisiksi sanoiksi

Vilja Eerikan murhaoikeudenkäynti käytiin Helsingin käräjäoikeudessa. Isä ja äitipuoli saivat elinkautisen vankeustuomion.

Arkisto/ Johanna Erjonsalo

Hyvin järkyttävää pikkutytön murhaa käsitellään tänään torstaina rikoksiin perehtyvässä television uutuussarjassa.

Äitienpäivänä 2012 helsinkiläisestä yksiöstä löytyi kuolleena 8-vuotias Vilja Eerika. Julman surman takana olivat tytön isä ja tämän naisystävä, jotka olivat kohdelleet tyttöä kaltoin pitkään.

TV5:ssä alkava Rikoksen anatomia -televisiosarja käsittelee Vilja Eerikan murhaa. Ohjelmasta kertoo muun muassa Ilta-Sanomat, jonka mukaan tragediaa avaava jakso ei sovi herkimmille.

Lakanoilla ja naruilla tiukkaan pakettiin sidottu tyttö kuoli tukehtumiseen.

Jaksossa puhuu myös tytön koulun tuolloinen rehtori Tiina Hieta. Koulussa oli huolestuttu tytössä näkyvistä mustelmista.

Rehtori yritti auttaa tyttöä vain päiviä ennen tragediaa, Ilta-Sanomat kertoo.

Illan jaksossa rehtori Hieta avaa viimeistä keskusteluaan tytön kanssa. Hän kertoi perjantaina Vilja Eerikalle lastensuojelulaista ja siitä, ettei ketään saa satuttaa.

Isästä ja äitipuolesta kysyttäessä tyttö hiljeni.

Rehtori kehotti tyttöä palaamaan, mikäli hän haluaisi puhua jostakin.

IS kertoo, että tytön lähdettyä rehtori ilmaisi huolensa koulusihteerille.

– Sanoin, että voi kun tuo lapsi nyt kääntyisi takaisin. Että siellä kotona on jotain tosi pahasti pielessä.

Kaksi päivää myöhemmin sunnuntaina tyttö kuoli kotonaan.

Rikoksen anatomia TV5 torstaisin klo 21. Katsottavissa myös Dplayssa osoitteessa dplay.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vuosi 2012 oli erityisen synkkä: Vilja Eerika sekä Laajasalon ja Bulevardin perhesurmat hiljensivät Suomen13.11.2017 19.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu