Puheenaihe

HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan kaikki lahjusrikossyytteet nurin – näyttö ei riittänyt

HOK-Elannon entiseen kiinteistöjohtajaan liittyneet lahjusrikosepäilyt koskivat HOK-Elannon kauppapaikkahankeita ja kiinteistöjohtajan tytärten hevosharrastuksen sponsorointia. Kuvituskuva.

Sirpa Repo

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt elinkeinotoiminnan lahjusrikoksia koskevat syytteet Helsingin Osuuskauppa Elantoa koskevassa laajassa jutussa.

Tuomion mukaan näyttö asiassa ei riittänyt tuomitsemiskynnyksen ylittymiseen.

Maanantaina annettu päätös koskee HOK–Elannon kiinteistöjohtajana vuosina 1994–2012 toiminutta tuusulalaista Jari Leivoa sekä 19 muuta vastaajaa, joista neljä on yhtiöitä.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Leivoa syytettiin lahjuksen ottamisen elinkeinotoiminnassa sekä törkeän lahjuksen ottamisen elinkeinotoiminnassa vuosina 2005–2012.

Syytteiden mukaan hän suosi HOK-Elannon kauppapaikkahankkeissa muun muassa yrityksiä, jotka sponsoroivat hänen tytärtensä ratsastusharrastusta.

Syytteiden mukaan hän sai yli 700 000 euron edestä lahjuksia tahoilta, jotka vastavuoroisesti saivat HOK-Elannolta kauppapaikkahankkeisiin liittyneitä toimeksiantoja.

Käräjäoikeus arvioi, suosiko Leivo sponsoreita HOK-Elannon hankkeissa.

– Oikeudenkäynnissä esitetyn todistelun perusteella esille on tullut sekä syytteen puolesta että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Käräjäoikeus on näytön arvioinnissaan päätynyt siihen, että maksujen lahjuksenluonteisuudesta ei ole esitetty tuomitsemiskynnyksen ylittävää riittävän vakuuttavaa näyttöä, tuomiossa todetaan.

Muista vastaajista suurin osa on toiminut rakennus- tai kiinteistöalalla toimivien yhtiöiden johtotehtävissä.

Heitä syytettiin Leivoon kohdistuneesta lahjomisesta tai törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa.

Yksi vastaajista oli Jari Leivon aviopuoliso, jota on syytetty avunannosta miehensä tekemäksi väitettyyn rikokseen tai vaihtoehtoisesti rahanpesurikoksesta.

Vastaajat kiistivät syytteet sanoen maksuissa olleen kysymys maajoukkuetasolla kilpailevien nuorten tyttöjen kilpaesteratsastuksen sponsoroinnista, jonka Leivon työnantaja HOK-Elanto ja Leivon esimiehet ovat hyväksyneet.

Vastaajat kiistivät, että sponsoroinnin tarkoituksena olisi ollut vaikuttaa Leivoon ja päästä mukaan HOK-Elannon hankkeisiin.

HOK-Elanto ei edes väittänyt Leivon aiheuttaneen sille vahinkoa.

Lisäksi syyttäjä oli vaatinut neljän vastaajana olevan yhtiön tuomitsemista yhteisösakkoon. Tämäkin vaatimus hylättiin.

Osana asiakokonaisuutta tuomion saivat Skanska Talonrakennus Oy:n työpäällikkö ja aliurakoitsija kahdesta törkeästä petoksesta. Oikeus katsoi heidän erehdyttäneen Skanskaa maksamaan kaksi perusteetonta laskua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu