Puheenaihe

Koirahyökkäysten lista kasvaa vuosi vuodelta – asiantuntija arvioi, mikä panee ihmisen ostamaan vaarallisen eläimen

Koirahyökkäyksiä tulee tietoon yhä enemmän.

Etelä-Suomen Media

Kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI on hyväksynyt 360 koirarotua, joista Suomessa on rekisteröitynä yli 300. Mikä pistää ihmisen valitsemaan vaaralliseksi luokitellun rodun edustajan? Vaarallisuuden mittarina pidetään koiran hyökkäystä ihmisen tai toisen koiran kimppuun.

– Ehkä se kohentaa ainakin joissakin tapauksissa huonon itsetunnon omaavan ihmisen egoa, Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen sivaltaa Keski-Uusimaan haastattelussa.

Tämän vuoden hyökkäystilastoa kasvatti parin viikon takainen tapahtuma Tuusulan Mattilassa, jossa poliisi epäilee miehen komentaneen koiransa toisen koiran kimppuun.

– Tahallisuus on poikkeuksellista. Yleisempää on, että ihminen hankkii koiran, jota ei osaa kouluttaa.

Kennelliitto ja poliisi sanovat koirahyökkäysten vuosi vuodelta rumenevan tilaston selittyvän pitkälti koirien määrän kasvulla. Olipa syy mikä tahansa, tosiasia on, että joka vuosi sadat koirat purevat toisia koiria ja ihmisiä.

Yhtenä ratkaisuna hyökkäysten kitkemiseksi on esitetty niin sanottua koira-ajokorttia. Lehkonen ei siitä perusta ainakaan, jos kortti olisi jonkinlainen nettitesti.

– Jos päättäjät kuitenkin asettuvat koira-ajokortin kannalle, Kennelliitto haluaa olla mukana sen suunnittelussa.

Enemmän Lehkonen luottaa valistukseen, siihen, että koiran hankkimista harkitsevat saavat tietoa eri roduista. Joissakin muissa maissa käytössä on järeämmät keinot. Tiettyjä rotuja ei saa pitää, kasvattaa eikä tuoda maahan.

–  Totta. Esimerkiksi Tanska on kieltänyt useita rotuja, muun muassa pitbullterrierin, amstaffin ja amerikanbulldogin. Espanjassa taas riskikoirilla pitää olla kuonokoppa julkisilla paikoilla eikä omistajalla saa olla rikostaustaa.

Jos Suomi päätyisi samoille linjoille, se vähentäisi hyökkäyksiä, mutta ei ratkaisi koko ongelmaa.

– Kun riskikoira on useamman koirarodun sekoitus, se ei mahdu mihinkään rotumääritelmiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Miltä kuulostaisi koiranomistajille pakollinen koira-ajokortti? – Näin Ylen lukijat ehkäisisivät koirahyökkäyksiä10.7.2019 09.45
Roteva koira raateli 10-vuotiaan Billyn – taas raju koirahyökkäys Helsingissä12.12.2018 20.30
Pariskunta joutui rajun koirahyökkäyksen kohteeksi Kirkkonummella – "Saksanpaimenkoira puri minua käteen ja naamaan, kun yritin suojata koiriamme"27.12.2018 19.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu