Makumaailma

Kulttimainetta nauttivan Ysi-baarin omistaja osti kaksi klassikkoravintolaa Helsingistä – "Keittiötiimi on jo koossa"

Rivolin sali

Kaksi Helsingin klassisimpiin kuuluvaa ravintolaa on pelastettu. Alan grand-old-ladyn Ragni Rissasen perustama Rivoli ja Helsingin vanhin samassa osoitteessa toiminut pizzeria Rivoletto ovat saaneet uuden omistajan.

Näin väistyi lopettamisuhka. Uusia avajaisia vietetään jo 4. joulukuuta.

Ravintolat on tänään keskiviikkona tehdyllä kaupalla ostanut Niklas Engblom – mies Ysi-baarin ja sen baaritiskin takaa.

Engblom yhteistyökumppaneineen osti vuonna 2000 Uudenmaankadulla toimineen Café Bar N:o 9 ja kohahdutti silloin Helsinkiä, koska he olivat Sipoosta.

Engblom omistaa yhä Ysi-baarin. Tässä välillä hän oli perustamassa mm. Vinoa ja Harju 8:a.

– Olen hoitanut tätä kauppaa ja pitää sanoa, että kiinnostusta oli kovasti, mutta vain Engblomin intohimo ja osaamisen taso olivat sellainen tae, että ne tyydyttivät sekä myyjän että vuokranantajan, yrityskauppaa välittäneen Actival Oy:n Ari Larnemaa sanoo.

Uusi yrittäjä lupaa jatkaa ravintolanpitoa edeltäjänsä liikeideoita kunnioittaen.

– Ruokatuotetta ja viinilistaa päivitetään. Osa henkilökuntaa ehti siirtyä muualle töihin. Rekry käy kovana. Rivolin keittiötiimi on jo koossa. Kaikki on valmista avajaisiin mennessä, Engblom lupaa.

Paikkojen nimet Rivoli ja Rivolette siirtyivät uudelle omistajalle. Rivoli on perustettu 1962 ja Rivoletto 1971.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

"Paikka, mikä jauhopuntin pitää kokea" – näin lukijat kehuvat Helsingin klassikkoravintoloita16.5.2018 08.45
Klassikkoravintola avattiin uudessa paikassa Helsingissä – sota keskeytti omistajien rantaloman18.9.2019 07.30
Helsinkiläinen klassikkoravintola suljettiin – erikoinen lisäpöytäkirja takaa, että "ainakaan etnistä ravintolaa ei tilalle tule" 17.12.2018 20.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu