Puheenaihe

Kadoksissa ollut lottovoittaja ilmoittautui – 1,8 miljoonaa euroa jäi hakematta muiden kiireiden vuoksi

Tuire Punkki

Veikkaus peräänkuulutti viime viikolla yhtä voittajaa Siilinjärvelle osuneen 92 miljoonan euron lottopotin saaneesta porukasta. Potti oli kaikkien aikojen suurin ja sen jakoi viidenkymmenen hengen porukka.

Yksi voittaja on jättänyt lunastamatta 1,8 miljoonan euroa osuutensa eikä häntä enää tavoitettu.

Veikkauksen mukaan voittaja on nyt ilmoittautunut ja hänen kanssaan on sovittu voitonmaksuun liittyvistä käytännön asioista.

– Saimme elokuun lopussa heti voitollisen kierroksen jälkeen kyseisen henkilön kiinni puhelimitse, mutta sen jälkeen hänestä ei ollut kuulunut. Melko mystiseksi tämä alkoi mennä, kun yritimme tuloksetta tavoittaa häntä lukuisia kertoja viime viikkojen aikana, Veikkauksen viestintäpäällikkö Tomi Auremaa kertaa tapahtumia tiedotteessa.

Viikonloppuna kyseinen voittaja, Itä-Suomessa asuva mies, otti yhteyttä Veikkaukseen. Hän oli kuullut ystävältään päätyneensä jo otsikoihin.

Mies ei ole noutanut voittoaan, koska hänellä on riittänyt elämässä muita kiireitä.

– On ollut tässä elämässä nyt kaikenlaista, paljon töihin ja harrastuksiin liittyviä. Kun nyt on kysyntää ollut paljon, niin töitä on tehty. Monta kertaa on silti pitänyt soitella ja sopia voiton hakemisesta, mutta ei vaan ole kerinnyt, voittaja selittää katoamistemppuaan Veikkauksen tiedotteessa.

Mies sanoo kertoneensa voitostaan vain muutamalle henkilölle. Heistä toinen lähetti hänelle viestin luettuaan otsikot kadonneesta lottovoittajasta.

Veikkauksen puheluihin hän ei vastannut, koska ei tunnistanut numeroa.

– Harvemmin tulee tuntemattomiin numeroihin vastailtua. Niin paljon kuin lehtimyyjienkin työntekoa arvostan, niin aina ei vaan jaksa niiden kanssa jutella. Sitä kuitenkin haluaa olla kohtelias, kun joku tekee kovin töitä, voittaja kertoo Veikkauksen tiedotteessa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu