Puheenaihe

Antti Tuisku palaa keikkalavoille isosti elokuussa – aikoo täyttää Olympiastadionin

Antti Tuisku palaa keikkalavoille.

Toni Tervo

Tänään torstaiaamuna Antti Tuisku kertoi tekevänsä paluun. Hetken tauolla oltuaan artisti palaa isosti ja aikoo täyttää Olympiastadionin konsertillaan.

Bailantai-konsertti järjestetään Helsingin uudistetulla Olympiastadionilla lauantaina 22. elokuuta 2020. Antti Tuisku lupaa, että Bailantaista tulee näyttävä spektaakkeli ja maailmanluokan show.

Edellisellä, kevään 2018 Mun on pakko twerkkaa -areenakiertueella Antin näki peräti 60 000 ihmistä. Artisti on haaveillut omasta stadionkeikasta niin kauan kuin muistaa.

– Stadikalla esiintyminen tulee varmasti olemaan elämäni suurin ja hienoin kokemus, ja haluan tarjota yleisölle parhaan mahdollisen paikan sekä parhaat mahdolliset fasiliteetit historian upeimman popspektaakkelin seuraamiselle. Kaikki jotka ovat nähneet minut lavalla edes vilaukselta varmasti tietävät, että intohimoni on nimenomaan live-esiintyminen ja siihen panostaminen, Antti Tuisku sanoo tiedotteessa.

Antti Tuisku julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2004. Häneltä on ilmestynyt yhteensä 11 levyä, ja kaiken kaikkiaan Antti Tuiskun albumeita on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta.

Hän loi artistiutensa uudelleen vuonna 2015 julkaistulla En kommentoi -albumilla. Hänet on myös palkittu kuudella Emma-pystillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu