Puheenaihe

Puotilan ala-aste väistötiloihin, uusi koulu valmistuu syksyksi 2022

Kuvituskuva.

Puotilan ala-asteen väistötilat on suunniteltu toteutettavaksi Puotilan Leikkiniityn kentälle, joka sijaitsee lähellä Rusthollarintie 1:tä. Osa koulun toiminnoista siirtyy sitä ennen väliaikaisesti koulun pihalla oleviin tilapäisiin rakennuksiin.

Puotilan ala-asteen väistötilat koostuvat useammista tiloista, joista osa on toisaalta siirrettäviä rakennuksia ja osa uusia tilapäisiä rakennuksia.

Maaurakointi Leikkiniityssä alkaa, kun moduuleista tehtävät kouluparakit saavat rakennusluvat. Rakentaminen alkaa loppuvuodesta. Työmaaliikenne on vilkkaimmillaan hankkeen alkuvaiheessa, ja rekat kulkevat Rusthollarintien kautta. Rakentamisen vuoksi Leikkiniityssä kaadetaan joitakin puita, mutta säilytetään labyrintti.

Tammikuussa 2020 Leikkiniittyyn siirretään Kontulassa Botby grundskolan käytössä kolme vuotta olleet tilapäiset rakennukset. Aikataulun mukaan nämä siirrettävät tilat ovat valmiina helmi–maaliskuussa 2020.

Syyslukukauden alussa 2020 Puotilan ala-asteen pihalla olevien tilapäisten tilojen käyttö loppuu ja koko koulu toimii Leikkiniityssä.

Puotilan ala-asteen uusi rakennus toteutetaan elinkaarihankkeena. Elinkaarihankkeessa yksityinen yritys vastaa julkisen hankkeen toteutuksesta kokonaisuutena ja huomattavasti tavanomaisia sopimuksia pidemmän ajan. Palvelutuottajan vastuulle kuuluvat hankkeen suunnittelu, rahoitus, toteutus sekä ylläpito.

Elinkaarihankkeen toteuttaja valitaan kevään 2020 aikana ottaen huomioon ehdotusten laatu ja kustannukset.

Rakennus on tarkoitus ottaa käyttöön syyslukukauden alusta 2022. Rakentamisen lisäksi toteuttava ryhmä eli palveluntuottaja huolehtii Puotilan ala-asteen rakennuksen kunnosta 20 vuoden ajan.

Uusi rakennus rakennetaan nykyisen koulun tilalle, joka puretaan. Purkutyö on tarkoitus aloittaa vaiheittain keväällä 2020 ja saatetaan loppuun kesällä 2020.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu