Puheenaihe

Joose ajoi sähköautollaan Madridiin ja kertoo nyt, miten reissu sujui – "Hampurilaispaikat tulivat vähän liiankin tutuiksi"

Teslojen kokoontumisajon ”tankkauspiste” Tukholman lähellä.

Joose ja Severi Luukkanen

Harvasta asiasta käydään niin värikkäitä kahvipöytäkeskusteluja kuin sähköautoista.

Useasti näissä huoltoasemien kahviloiden värikkäissä tapaamisissa äänessä ovat henkilöt, jotka eivät tiedä sähköautoista juuri mitään. Ennakkoluuloista saa sisältöä elämäänsä, sanotaan.

Hausjärveläinen Joose Luukkanen on tutustunut perinpohjaisesti sähköautoilun maailmaan.

Hän haluaa myös levittää epistolaansa ymmärtämättömien joukkoon.

Viimeisin tempaus oli Tesla S 85-autolla tehty kymmenen päivän trippi Madridiin.

Ajokilometrejä tuona aikana kertyi noin 8 000.

 

Luukkasen Tesla ei ole mikään ”iskemätön” laite.

Ei, vaan autolla on ikää viisi vuotta ja ajokilometrit ylittäneet jo 250 000. Nurkkapöydän asiantuntijat usein väittävät, että sähköauton akut ovat entisiä jo viiden vuoden jälkeen…

– Auton navigaatiojärjestelmä on todella hyvä. Se ohjaa tarvittaessa seuraavalle latauspisteelle, kertoo etäisyyden ja sen, millaista vauhtia kannattaisi pitää. Teslalla on Euroopassa paljon omia latauspisteitä, joista SuperCharger-asemat ovat nopeimpia. Tämä auto kuuluu siihen ikäpolveen, jossa lataukset ovat ilmaisia.

– Matkan aikana autoa ladattiin 55 kertaa. Keskikulutus oli hieman yli 20 kWh sadalla kilometrillä. Tämä saavutettiin aika kovalla keskinopeudella, reissun ajonaikainen keskinopeus oli noin 110 kilometriä tunnissa. Parhaimmillaan mentiin Autobahnilla kahtasataa, useammin lukema oli 180 km/h.

 

Luukkasella on kokemusta Teslasta myös Nordkapin matkalta, jolloin pakkanen hätyytteli pahimmillaan 30 asteen lukemia.

– Silloin keskikulutus oli 21,2 kWh sadalla. Toki nyt Madridin matkalla lämpötila oli todella sopiva, mutta toisaalta keskinopeus oli kova. Pakkasessa mentiin selvästi hiljempaa, näin kulutusero jäi pieneksi.

Tesla on osoittautunut hyväksi matka-autoksi. Tilaa on, auto on hiljainen ja kuljettaja voi hyvän navigoinnin avulla keskittyä ajamiseen.

– Autoa ladattaessa kävimme usein syömässä, toki hampurilaispaikat tulivat vähän liiankin tutuiksi. Mutta ehdimme katsella nähtävyyksiä, kahvitella ja hoitaa vessa-asiat. Myös majapaikkojen varaaminen sujui hyvin lataustauolla kännykän avulla. Ensimmäisenä yönä nukuimme autossa, jossa on hyvät tilat siihenkin.

 

Madridiin lähtö oli hetkellisen päähänpiston aikaansaannos.

– Toki samalla ajattelin saavani materiaalia jutuntekoon, juttusarja matkasta on julkaistu jokamies.fi -sivustolla.

Suurimmat päiväannokset olivat vajaan tuhannen kilometrin luokkaa

– Auton lataamisessa meni joskus enemmän aikaa kuin syömiseen. Nyt uusimmilla Tesla-malleilla akkujen kapasiteetti ja latauksen nopeus ovat paljon suurempia.

 

Etelää kohti mentiin Ruotsin, Tanskan, Saksan, Sveitsin ja St Bernhardtin solan kautta. Näin päästiin teslailemaan Julius Caesarin jalanjäljissä.

Takaisin kuljettiin eri reittiä eli Pariisin liikenteellisen hullunmyllyn lävitse.

– Navigaattori hoiti homman hyvin. Toki välillä jalkauduimme pahimman ruuhkan ajaksi esimerkiksi Eiffel-tornin lähellä. Kun nähtävyydet oli pintapuolisesti katsottu, mentiin navin avulla taas seuraavalle latauspisteelle.

Kokemukset erilaisesta road tripistä olivat todella hyvät.

– Mutta en ihan heti lähtisi sitä uusimaan, olkoon auto kuinka hyvä tahansa, siellä istuminen puuduttaa.

Mikä on Tesla?

Tesla on automaailman uranuurtaja sähköautojen ja itse ajavien niin sanottujen robottiautojen autojen tarjonnassa.

Tesla, Inc. (aikaisemmin Tesla Motors) on yhdysvaltalainen muun muassa sähköautoja valmistava yritys. Sen päämaja sijaitsee Piilaaksossa ja tehdas samoin Kaliforniassa.

Yrityksen toimitusjohtaja on Elon Musk.

Nimensä yritys ja autot ovat saaneet serbialaisperäisen sähkön kulkuun perehtyneen tiedemies Nikolai Teslan mukaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu