Puheenaihe

HSL:n matkalippujen hintoihin tulee palvelumaksulisä – "0,5 eurosta 2 euroon"

Nykyisessä HSL:n lippujärjestelmässä on ostettava vähintään kahden vyöhykkeen lippu. Arkistokuva.

Sirkku Aalto

HSL:n lippuja ostavat sekä matkakorttiaan lataavat joutuvat vuodenvaihteen jälkeen maksamaan palvelumaksun ainakin osassa lippujen jälleenmyyntipisteitä. Palvelumaksu tulee käyttöön ainakin R-kioskeissa sekä HOK-Elannon ja K-ryhmän kaupoissa. HSL:n kolmessa omassa palvelupisteessä myytäviin lippuihin palvelumaksulisää ei tule.

Palvelumaksun taustalla on se, että HSL kilpailutti vuoden 2020 myyntipisteet sillä periaatteella, ettei se enää maksa jälleenmyyjille myyntipalkkiota 1. tammikuuta 2020 alkaen. Myyntipisteet voivat puolestaan vuoden alusta lähtien veloittaa lipun ostamisesta palvelumaksun.

K-ryhmän palvelujohtaja Petri Toivosen mukaan K-ryhmä ryhtyy veloittamaan asiakkailtaan HSL:n lippuostosten yhteydessä palvelumaksun, jolla katetaan osa lipunmyynnin K-ryhmälle aiheuttamista kustannuksista.

– Palvelumaksu vaihtelee lipputyypeittäin 0,5 eurosta 2 euroon. Vastaavanlainen palvelumaksu on yleisesti käytössä useissa lippukaupoissa, Toivonen perustelee.

R-kioski Oy:n toimitusjohtaja Teemu Rissanen puolestaan kertoo, että palkkio on muutaman prosentin luokkaa lipun hinnasta.

Laskennallisesti muutama prosentti on lipun hinnasta riippuen vajaasta eurosta muutamaan euroon.

Rissasen mukaan kioskilla kerrotaan asiakkaalle hintaan lisättävä palkkio. Loppusumma ei siten tule yllätyksenä. Palkkion tarkkaa määrää Rissanen ei etukäteen halua kertoa.

– Asiakkaat varmasti ymmärtävät, että se on korvaus tehdystä työstä eikä ole meistä lähtöisin.

Rissanen myös kertoo, että heille on tulossa kampanja, jossa pidempää kautta voi ostaa edullisemmin. Eli pitempää kautta lataava säästää.

Lue myös: Matkakortin nettilatausta luvattiin syksyllä 2014 "parin vuoden päähän" – HSL myöntää nyt: menee ensi vuosikymmenelle

Alepa-ketjun ryhmäpäällikkö Marko Lumppio, joka on HSL-integraation vastuuhenkilö koko HOK-Elannon marketkaupassa, kertoo, että myös HOK-Elanto ottaa palvelupalkkion matkakorttilatauksissa ja kertalippujen myynnissä käyttöön 1. tammikuuta.

– HOK-Elanto tiedottaa asiakkaille muutoksesta 30. joulukuuta julisteilla myyntipaikassa ja hinnat julkistetaan 1. tammikuuta 2020 myyntipäivän alkaessa, Lumppio sanoo.

Hän myös kertoo, että osana kilpailutusta HOK-Elanto vaati lipunmyynnin integroimista heidän omaan kassajärjestelmäänsä.

– Tällöin voimme laajentaa matkakorttien latausta ja matkalippujen myyntiä merkittävästi koko HOK-Elannon marketkaupan verkostoon. Nykyisin myyntipisteitä on vain noin neljäsosassa verkostoa, koska olemme riippuvaisia tällä hetkellä HSL:n myyntilaitteista. Matkalippujen myynnin laajennus koko marketkaupan verkostoomme tapahtuu vuoden 2020 aikana, Lumppio jatkaa.

R-kioskin Rissanen puolustaa palkkion perimistä ja samalla moitiskelee HSL:ää.

– Julkinen toimija poisti aika suoralla päätöksellä muutenkin jo varsin pienen palkkionsa lipunmyyjille.

Hän katsoo, että lipunostajat ovat eriarvoisessa asemassa, kun esimerkiksi HSL:n omalla mobiilisovelluksessa lipun voi ostaa ilman palkkiota.

Kioskiyrittäjä tai myyjä on väärä henkilö saamaan haukkuja, Rissanen muistuttaa.

R-kioski on 200 kioskin verkostollaan HSL:n suurin lipunmyyntikumppani.

Juttua muokattu 27.12.2019 kello 11.44: alun kohtaa "maksamaan palvelumaksun lippujen jälleenmyyntipisteissä" on korjattu muotoon: "maksamaan palvelumaksun ainakin osassa lippujen jälleenmyyntipisteitä". Lisäksi lisätty lause: "HSL:n kolmessa omassa palvelupisteessä myytäviin lippuihin palvelumaksulisää ei tule."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Matkakortin nettilatausta luvattiin syksyllä 2014 "parin vuoden päähän" – HSL myöntää nyt: menee ensi vuosikymmenelle28.12.2019 11.15
HSL:n pitkien matkojen lippuhinnat laskevat vuoden alusta alkaen – katso, aleneeko sinun vyöhykelippusi hinta12.12.2019 18.00
Vanhukset vaativat alennusta HSL:n matkalipuista: "Se olisi ilmastoteko"22.10.2019 15.41
Näin HSL liikennöi uudenvuodenaattona – Kansalaistorin juhla sulkee Eteläisen Mannerheimintien kello 22 alkaen30.12.2019 06.50
Lähijuna ja metro koetaan turvattomimpina – jopa joka neljäs välttelee joukkoliikennevälineitä iltaisin21.4.2019 09.30
2 463 nimen bussiadressi luovutettiin HSL:lle – "Suoraan sanottuna alkuperäisen suunnitelman toteutuminen olisi ollut katastrofi"27.11.2019 12.50
HSL:n kasvava lähijunaliikenne ongelman edessä – "Olemme vain pallon syöttäjä"2.12.2019 05.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu